Niin se talvi tais ohi jo mennä. Helmikuu ja taivaalta tulee jälleen kuraa. Masentaa. Aina vaan. On ollut koeviikkoa, Wanhojen tansseja ja paljon muuta elämää suurempaa, mutta silti jotenkin tyhjää. Kaikki menee niin nopeasti. Juuri kun tanssi alkoi sujua, sai jopa hymyn kasvoille tanssiessa ja katseen omista varpaista kauniin parin silmiin, loppui se kaikki.
Nyt loma, juuri kun tuntui siltä, että en sitä tarvitse. Koulussa meni hyvin, olin pirteä ja päivärytmi oli kohdillaan...
Niinkuin otsikkokin kertoo, kasvoin torstaina koulun vanhimmaksi! En tunne eroa ainakaan vielä, mutta eräs asia alkaa valjeta ilta illalta yhä selvemmäksi.
Elämä rakentuu hetkistä, pienistä ja suurista. Niiden kokemisesta ja niistä nauttimisesta tai muistelemisesta. Wanhojen tanssit kuuluu tähän listaan. Tiedän, olen erikoinen poika. Tykkään tanssia, tykkään todellakin. Yleisönä vanhemmat ja sukulaiset, pitkä päivä, väsymys, loistavat puheet, yhteinen malja, salamavalot, frakit, mekot, kaikki. En tiedä näkikö sitä kasvoiltani, mutta ilo sisälläni oli sanoin kuvailemattoman suuri.
Tanssit kuitenkin loppuivat, joka sillä hetkellä oli helpotus. Mutta nyt tuntuu, että lukiossakin tanssia voisi olla enemmän ja muutakin yhdessä tekemistä. Harvan parhaat muistot eivät kuitenkaan ole yksin koettuja.
Lomani menee isosena rippileirillä, josta tätäkin kirjoitan. Yö myöhään yksin huoneessani. Ensimmäinen päivä takana ja raskastahan tämä on, aina on. Mutta kun viikko etenee ja leiri loppuu, on meihin kaikkiin jäänyt elämänpituinen muisto, josta nauttia.
voi sua :/ jos se yhtään lohduttaa niin tytöt tykkää kun poika tykkää tanssia, ja se ilo kyl ihan oikeesti näky ja tarttui! :))
VastaaPoistaNiin taitaa tehdä ja kiitos :))
VastaaPoista