Kauan odotettu leikkaus

Siitä on jo kaksi päivää. Kaksi päivää siitä kun tämä täällä manaamani jalkavaivani, mystinen patti jalkapöydällä, sai lähteä. Olin vihdoinkin saanut leikkausajan Peijas-Rekolan sairaalaan ja 10:30 ilmoittauduinkin sairaalan vastaanotossa tarmoa täynnä. Yhteensä 7½ kuukautta siihen meni, että tähän pisteeseen päästiin. Suomalaisen terveydenhuollon "ilmaisuus" kostautuu sitten jossain muualla. Yksityisellähän leikkaus olisi maksanut 2500€, joten se oli pois suljettu vaihtoehto jo tammikuussa.

Yhdentoissa maissa olin saanut nuo seksiikkyyttä säkenöivät sairaalan vaatteet päälle ja alkoi piinaava odotus itse leikkaussaliin pääsyyn. Hetken aikaa olin jo maani myynyt ja totesin että turhaan koko leikkausta tehdään, sillä kuunneltuani kaksi tuntia mummojen valitusta niin auringonvalosta, kylmyydestä ja lääkkeiden haittavaikutuksista tuntui vaivani mitättömältä. Suurin kilvan aihe oli myös se kenellä on ollut reuma kauiten. 35 vuotta oli voittajan tulos.

Leikkaus sujui yllättävän kevyesti, vaikka pientä jännitystä oli varsinkin spinaalipuudutusta kohtaan.

Eli jalastani taltattiin pois luukertymä jalkapöydällä tuntuvasta nivelestä, joka vaivasi varsinkin jalkapalloilussa aivan pirusti. Leikkauksenahan se on helppo ja yksinkertainen, eikä vaadi suurta viiltoa tai paljoa puuduttamista. Kuitenkin minut siis leikattiin spinaalipuudutuksen vaikutuksen alaisena, eli selkäytimeeni piikitettiin puudutusainetta, joka puudutti koko alavartaloni tunnottomaksi ja tuntui kuin olisin ollut navasta alaspäin halvaantunut. Se oli jopa hauskaa, eikä itse pistoskaan tuntunut yhtään missään, sillä selkäni oli puudutettu paikallispuudutuksella.

Leikkaus kesti noin 40 minuuttia jonka jälkeen minut siirrettin lepäämään herättämöön, jossa nukutuspotilaat virkoavat. Minun oli vain odotettava tunnon palaamista jalkoihin, jotta voisin nousta ylös. Siihen aikaa meni noin 2 tuntia ja oli hulvatonta koittaa liikuttaa noita aivan sekaisin olevia jalkoja. Eivät totelleet ollenkaan ja liikkuivat vastustamattomasti puolelta toiselle. 

Ensimmäiset askeleet olivat järkyttävät. Meinasin olla turvallani koko ajan ja hoitaja talutti minut vessaan, jossa meinasin kaatua koko ajan pitkin seiniä. Meni vielä hetki ja olin valmis lähtemään kotiin, soitin isälleni, että tulisi hakemaan minut pois. Sain vielä viimeiset särkylääkkeet ennen kotiutusta. Lääkäri kysyi millainen olo on tai oksettaako minua lääkkeiden jälkeen. Vastasin että kaikki on hyvin ja aloin kävellä kohti eteistä, mutta sitten iski ja seuraavana olinkin vessassa puhumassa norjaa. Vessan hälytin soi ja hoitajat tulivat vauhdilla sänkyni kanssa aulaan ja ei muuta kuin takaisin sänkyyn ja tarkasteluun tunniksi. 

Ongelma oli kuitenkin vain tyhjä maha ja vahva lääke, joka nousi samantien sitten ylös.

Nyt kaksi päivää leikkauksesta kävelen jo melko normaalisti mikä tuntuu käsittämättömältä. Sain todella vahvat särkylääkket, muttei minun ole tarvinnut ensimmäisen illan jälkeen ottaa yhtään kappaletta. Lauantaina saan ottaa kuvassa näkyvän siteen pois ja kahden viikon päästä tikit otetaan veks. Pallon potkimiseen menee vielä aikaa, sillä luun pitää luutua kunnolla ennen kentälle paluuta!

PS. Ostin uudet lasitkin!

PSS. Minusta tuli ylioppilas! Mutta siitä lisää ensi viikolla!