8.10.2014

Kutsunnat kutsuu!

Perjantaina odotus loppuu ja uusi odotus alkaa. Menen armeijan kutsuntoihin ja selviää minne päin Suomea päädyn varusmiespalvelustani suorittamaan?

Kenties ihan Helsinkiin? Miten olisi Hämeenlinna, no kelpaisi tottakai. Vai kenties Kouvostoliittoon? No mitä luultavammin kyllä. 

Ensi kesäksi melkein kaikki meidänkin koulun pojat suuntaavat kohti Kouvolaa ja Vekarajärven varuskuntaa. Itse olen miettinyt mahdollisia erityistehtäviä muualta ja toivoisin pääseväni Riihimäelle viestintäyksikköön tai Upinniemeen Helsinkiin vaikkapa meripioneeriksi!

Lukion alku on ollut vaikeaa. Ylioppilaskokeet stressasivat ja masensivat vaikka alustavat pisteet ovat itselleni loistavia! Silti jotenkin, ei, ei vaan jaksa opiskella, ei istua tunneilla. Tuntuu ettei läksyt suju koskaan ollenkaan mitenkään lainkaan.

Kaikki muu kiinnostaa, kuten televisio, tietokone ja xbox. HJK:n eurooppa-liigan pelin kävin katsomassa viime viikolla. Jotain positiivista tässä kaikessa on suomalainen urheilu, joka nostaa päätään ojasta pitkästä aikaan. Koko vuosi ollut urheilun juhlaa niin maailmalla kuin kotonakin.


 Itse olen fyysisesti aivan paskassa jamassa. Urheiluvammat lopettivat kauden kesken kaiken. Juuri kun joukkueemme taistelee noususta ensimmäistä kertaa 1. divariin. Sitten ilmentyy seuraavat:



Niveltulehdus. Jalkapöydässä oleva nivel turvonnut mansikan kokoiseksi patiksi. Ei mene kengät kunnolla jalkaan ja kävely sattuu.

Samoissa treeneissä joissa tuo jalkapöytä oireili taitoin polveni, jossa oli jonkinlainen ruhjevamma.

Tämä paikalleen jämähtäminen masentaa. Istun illasta toiseen tässä koneen ääressä tai sohvalla. Kuntosalille täytyisi raahautua kun ei muu oikein luonnistu, Ei kyllä sekään.


Syksykin tulla tupsahti. Pimeä laskee aikasemmin päivä päivältä. Mielenala laskee alemmas päivä päivältä. Kuinka kylmää ja synkkää voi olla.



Onneksi syyslomalla pääsen kauas täältä pimeydestä. Vaikkei täällä mitään vikaa ole, minussa on. Mutta lomamatkamme Kanarialle ei voisi osua parempaan paikkaan.

-Sampo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti