Pakkasyö!

Olin viime yönä tulossa kaveriltani kotiinpäin kirpeän pakkasen vallitessa ulkona. Huomasin, että erilaiset valot loistavat kuin pilareina taivaalla. Tuo Haloilmiönä tunnettu valoefekti sai minut kaivamaan kameran vielä esille ja kävin ottamassa muutaman valokuvan, mutteivät ne tietystikkään onnistuneet ollenkaan kun kerrankin kävin kuvaamassa jotakin oikein tarkoituksella. Pakkanen pakotti luovuttamaan 20 minuutin jälkeen.

Yöllä oli käsittämätön tunnelma. Aivan hiljaista, muutamaa autoa lukuunottamatta. Tähdet loistivat kirkkaina ja muutama lentotähtikin näkyi! Sitä rupesikin miettimään kuinka pieniä me täällä olemme, kun katsoi kauas avaruuden ihmeitä.

Kävin tänään myös Helsingissä alennusmyynneissä, katsomassa itselleni uusia kauluspaitoja, mutta eipä mennyt sekään ihan nappiin. Sovitin Dressmannin mallipaitoja ja totesin että S- on parempi, sillä on sopivan tiukka päälläni. No ostin sitten kaksi S- kokoista paitaa, mutta kotiin päästyäni testasin niitä ja eiväthän ne olleet lainkaan samankokoisia kuin se mallipaita. Puristivat ja kiristävät jokapuolelta. Täytyy siis käydä vaihtamassa ne lähipäivinä...

-Sampo-

Joulu on ohi. Miten meni noin niinkuin omasta mielestäsi?

Itse jouluaattoakin on jäljellä vielä yksi tunti. Silti jotenkin se on jo käyty lävitse. Perheessämme suunnitellaan Tapaninpäivän ohjelmaa ja katsotaan telkkaria ihan samanlailla kuin aina ennenkin. En tiedä tarvitseeko joulun ollakaan niin erikoinen päivä sinänsä, mutta kyllä silloin pitäisi onnistua pysähtymään ja nauttimaan niistä hetkistä yhdessä rakkaiden kanssa. Tämän kirjoituksen olisi pitänyt tulla jo vaikka eilen tai aikaisemmin, mutta kirjoitan tästä kuitenkin, toivottavasti se antaa sinulle mahdollisuuden pohtia omaa jouluasi ja muistaa omia rakkaimpiasi.

Itse en todellakaan tykkää jouluvalmisteluista. Tai no hetkelliset euforia tilat ovat oikein mukavia, kuten joulupuun pystytys tänä vuonna. Se kaikki vaiva, kuuset ja lahjat ja kaikki, unohtuu jo seuraavana päivänä unholaan. Kaikki se fyysinen materiaali saa meidät hetkeksi hymyilemään, mutta vain hetkeksi. Pidin aiheesta joulujuhlan puheen koulullamme viime perjantaina. Saatuani tämän kunnian rehtorilta, olin aluksi kauhuissani, mutta istuessani kynän ja paperin kanssa terassilla, tajusin mihin kaikkeen se voi vaikuttaa. Aihetta ei ollut, joten nyt minun täytyi etsiä joulusta jotain täysin omaa. Ja mitä se puhe sitten sisälsi?

Silloin jossain yön pimeydessä tämä tuli mieleen ja olen tätä ajatusta pohtinut ennenkin. Kuinka joulu perinteenä on markkinoitu täysin ja ravaamme alennusmyynneistä toiseen. Itsekkin kävin siellä totta kai, mutta en minä mitään osannut nykyihmiselle sieltä ostaa. Kaikkea meillä on mitä tarvitsemme, emmekä me ainakaan lisää tavaraa tarvitse, mutta läheisyyttä sitäkin enemmän.

Ja kaikilla meillä ei ole niitä läheisiä kenen kanssa olla. Luin puheessani pätkän kirjeestä, jonka isoisoisäni oli sodassa rintamalla jouluaaton. Sotaa ei meillä enää ole esteenä, mutta kiire ja stressi ovat tekosyinä siihen ettemme ehdi taikka jaksa tavata sukulaisiamme. Omista läheisistämme on tullut itsestään selvyyksiä meille, vielä silloin kun he ovat ympärillämme. Saamme heidän kuulumisensa päivittäin puhelimen kautta, joskus jopa suullisestikkin. 

Toivottavasti kaikkien jouluaattoon kuului kuitenkin mahdollisimman paljon läheisiä, sekä läheisyyttä. Antamisen iloa ja yhteishenkeä. Joululahjoja täytyy olla myös! Täytyy vain muistaa, ettei lahja ole aina pelkkä paketti vaan mahdollisesti jotain paljon suurempaa, kuten rakkaan soitto tai pelkkä oven avaus tuntemattomalta. 

Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa!

-Sampo-

Joulupuu on rakennettu!

Joulun on jo melkein täällä  ja olen melko varma, että olen nähnyt tänään useammankin tontun pihallamme. Osa niistä vältteli katsekontaktia kun taas osa näytti suorastaan hilpeiltä päästyään kameran eteen. 

Haimme eilen isäni kanssa joulukuusen. Olemme hakeneet sen aina isovanhempien metsästä tai pihalta, johon vaarini on istuttanut kuusia rivistöihin kasvamaan juuri jouluja varten. Jotenkin se oli tänä vuonna pienempi kuin ennen, mutta hei onpa vähemmän koristeltavaa! 

Otimme pikkusiskoni vastaan tämän suuren taiteellisen vastuun ja ilmoitimme tyynesti äidille, että me selviäisimme ja lopputulos tulisi varmasti mielyttämään myös häntä. Isälle vakuutimme ettemme rikkoisi terassia tai kuusen valoja aivan kokonaan.

Meillä tuli Nooran kanssa myös ihan mahtava idea siitä, kuinka voitaisiin ilahduttaa sitten ainakin jouluaattona taloyhtiön pienempiä asukkeja. Vaarini rakenteli muutamia vuosia sitten erikokoisia puisia tonttu-ukkoja ja -akkoja puupölleistä ja pienemmistä palasista ja niitä on meidänkin joulukoriste- kokoelmaan kertynyt  muovikassillinen. Isoimmat noin 60cm korkeita ja pienimmät peukalon mittaisia tappeja. 

Ajateltiin sitten, että ripoteltaisiin niitä sitten ympäri taloyhtiön leikkipihaa ja kukkapenkkeihin, erilaisiin koloihin ja aidan rakoihin. Osan laitoimme jo oman pihamme aidassa roikkuvaan kukkalaatikkoon hymyilevään naapureille. 

Pari tuntia me siinä sitten hääräiltiin  kuusen parissa ja leikkien noilla puisilla tontuilla. Aurinkokin alkoi laskea, kun iskimme töpselin seinään ja valot syttyivät hieman arastellen pitkän tauon jälkeen. Ja itse kuusi. Omasta mielestäni miltei täydellinen, tai no on se täydellinen. Muutenkin tuo meidän lasitettu terassi joka muutama vuosi sitten rakennutettiin on ihan mahtava paikka. Talvisin laittaa lämmityksen päälle ja piiloutuu peiton alle piiloon, kesäisin avaa ovet auki ja laittaa riippukeinun riippumaan katosta ja alkaa nauttimaan kesäpäivästä kavereiden kanssa!

Kolme yötä enään jouluunkin on aikaa! Pitäisi vielä joululahjat ja -kortit valmistaa.....

Onpahan siis jotain tekemistä ennen aattoa :)

-Sampo-

Ansaittu loma!

Tänään se alkoi. Nimittäin joululoma. Olin jo aivan puhki kaikesta kiireestä ja stressistä. Olin taas lupautunut mukaan aivan liian moneen paikkaan samaan aikaan. Suurimpana tänään vietetty joulujuhla, johon lupasin valmistaa puheen, sekä säestää kitaralla. Kumpaakaan performanssia en ollut ennen taiteillut niinkin suuren yleisön edessä. 

Tuo puheen kirjoittaminen oli kuitenkin yllättävän mukavaa puhaa. Makasin kaksi iltaa joko terassilla, sohvalla tai sängyssä ja mietin mitä syvimpiä ajatuksiani. Koitin saada niitä saaliiksi paperille, siinä monesti onnistuen. Miltei yhtä monta kertaa keskittymiseni saalista kuitenkin herpaantui ja koko teksti katosi paperiklta kumipuruna roskakoriin....

  

Joulujuhlasta kuitenkin selvittiin omasta mielestäni kelvollisesti. En voi valittaa, vaikka minua hieman nolottikin se kaikki jännitys mistä kärsin. Kitaraa soittaessa naamani oli aivan tulipunainen ja käteni hikosivat kuin viimeistä päivää. Puheessa jännitys näkyi todella nopeana lukuvauhtina. Olin varannut itselleni paljon paljon enemmän aikaa, harjoitellessani sitä kotona peilin edessä. Lopun aploodit kuitenkin kruunasivat kaiken vaivan ja pieni hymykin taisi kasvoille ilmestyä. Naurattaa myös edelleen oma reaktioni puheen loppumiseen. Kävelin suoraan kohti ulko-ovea kunnes tajusin, ettei juhla ole vielä ohi:D

Alla näkyvä viiksivallukin pilasi joulukalenterini. Olin saavuttanut eilen jo 8/9 joulupukin kuvaa. Minulta puuttuisi enään se yksi 20000€ voittamisesta. Pikkusiskoni yllyttäessä avasin kiireellä loput luukut ja no voitte arvata mikä oli lopputulos.... 

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille! Rentoutukaa!

-Sampo-

Valkeaan aamuun mä heräsin!

Avaan sälekaihtimet pimeään ja synkkään lauantai aamuun. Siellä sataa vettä, satoi eilenkin ja sataa varmaan tänäänkin.  Mitäs jumalaista tämä nyt oikein on? Onko se... voiko se olla... ONHAN SE! 

Kamera kouraan ja ovesta ulos. Äiti tarjosi aamupalaa, huikkasin takaisin että palaan pian. Maa oli aivan valkoinen, puut olivat aivan valkoiset, kaikki oli aivan valkoista, jopa taivas. Kello oli vasta puoli yhdeksän kun tartuin lapion varteen ja putsasin pihakivetyksemme puhtaaksi ja ehkä hieman tylsäksikin kaiken sen lumen keskelle.

Tallustin lumihangessa johon ei ollut vielä ehtinyt kukaan koskemaan. Ei lumiaura, ei mummot, eikä koirat tai niiden jätökset. Olin aivan yksin tuolla hiljaisuudessa. 

Saa nähdä alkaako se talvi vielä, vai sulaako kaikki tuo kauneus pois. Joulukuuta se piristi kuitenkin ja joulumielikin alkoi jo pikkaisen sykkimään tuolla jossain, kehoni uumenissa.

Kiitos tästä lauantaiaamusta!
-Sampo-

Ympäri vuoden päivät!

Tasan vuosi sitten yön pimeydessä istuin tämän samaisen teksti kentän edessä, johon nyt tänään 16.11.2014 kirjoitan. Sinä yönä ilmestyi ensimmäinen blogi-päivitykseni ja tätä hupia on jatkunut nyt jo siis vuoden päivät! Nopeasti se aika taas menee...

Muistan sen hetken kun aloitin bloggaamisen, muistan kun jaoin sen kaverieni nähtäväksi facebookkiin. Jännitti ja jopa pelotti, että millaisen vastaanoton saan ja mitä minusta siitä eteenpäin ajatellaan. Alku oli hankalaa, pohdin pitkään millaisia tekstejä kirjottaisin ja varsinkin sitä millaisia tekstejä luettaisiin.

Ne ensimmäiset tekstit olivat täysin erilaisia kuin nykyiset, mutten silti koe niitä huonoiksi. Ne ovat osa minun bloggaamista ja niistä se kaikki alkoi. Vuoteen on mahtunut vaikka kuinka paljon mahtavia asioita ja olenkin kasvanut mielestäni kirjoittajana kerta toisensa jälkeen. Se oma tyyli muotoutuu ajan myötä.

Mikä on ollut bloggaamisessa parasta?

Olen haaveillut salaa toimittajan urasta. Haluaisin kertoa näkemyksiä, kokemuksia ja tunteita niin videon tai tekstin välityksellä. Mutta kuitenkaan en tiedä haluaisinko sittenkään olla toimittajana täyspäiväisesti. Tämän blogin kirjoittaminen on ollut ikään kuin sen haaveillun tuloksena syntynyt harrastus. No voin kirjoittaa asioitani ja näkemyksiä aina silloin tällöin ja joku niitä ehkä lukeekin ja täysin ihmeellisinä aikoina jopa kommentoi.

Lukijoista puheen ollen. En kirjoita lukijoita varten, enkä tule koskaan varmaan kirjoittamaankaan. Ihan omaksi ilokseni istun koneen ääreen iltaisin näpyttelemään. Mutta se palaute mitä olen ihmisiltä vuoden aikana saanut on ollut se innostus, mikä auttaa tässä kirjoittamisessa. Bloggerissa lukijoita on 7! Se ei ole juuri mitään, mutta minulle se on paljon! Seitsemän ihmistä jotka uskaltavat tunnustaa lukevansa näitä tekstejä hehe! Palaute on mukavaa, myös negatiivinen, se herättää keskustelua ja pakottaa tarkastelemaan omaa kirjoittamista, mutta samalla lukijalle on herännyt jokin mielipide, jokin näkemys tekstistä ja se on se miksi tätä teen.

Hauskaa on myös se että lukijoiden määrä lisääntyy koko ajan tilastoiden mukaan, muttei minulla ole hajuakaan keitä nämä lukijat ovat! Facebookissa lukijat näkyvät tykkäyksinä ja rohkeimmat ovat kommentoineetkin! Niiden lukeminen on mukavaa ja joskus tykkäyksiäkin on enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Se että ystäväni, kaverit ja sukulaiset lukevat tätä on suurin kunnianosoitus mitä omasta mielestäni blogi voi saada!

Ja tuomittiinko minua, vaikka niin aluksi pelkäsin. EI. Päinvastoin.


.-Sampo-

Kutsunnat kutsuu!

Perjantaina odotus loppuu ja uusi odotus alkaa. Menen armeijan kutsuntoihin ja selviää minne päin Suomea päädyn varusmiespalvelustani suorittamaan?

Kenties ihan Helsinkiin? Miten olisi Hämeenlinna, no kelpaisi tottakai. Vai kenties Kouvostoliittoon? No mitä luultavammin kyllä. 

Ensi kesäksi melkein kaikki meidänkin koulun pojat suuntaavat kohti Kouvolaa ja Vekarajärven varuskuntaa. Itse olen miettinyt mahdollisia erityistehtäviä muualta ja toivoisin pääseväni Riihimäelle viestintäyksikköön tai Upinniemeen Helsinkiin vaikkapa meripioneeriksi!

Lukion alku on ollut vaikeaa. Ylioppilaskokeet stressasivat ja masensivat vaikka alustavat pisteet ovat itselleni loistavia! Silti jotenkin, ei, ei vaan jaksa opiskella, ei istua tunneilla. Tuntuu ettei läksyt suju koskaan ollenkaan mitenkään lainkaan.

Kaikki muu kiinnostaa, kuten televisio, tietokone ja xbox. HJK:n eurooppa-liigan pelin kävin katsomassa viime viikolla. Jotain positiivista tässä kaikessa on suomalainen urheilu, joka nostaa päätään ojasta pitkästä aikaan. Koko vuosi ollut urheilun juhlaa niin maailmalla kuin kotonakin.

 Itse olen fyysisesti aivan paskassa jamassa. Urheiluvammat lopettivat kauden kesken kaiken. Juuri kun joukkueemme taistelee noususta ensimmäistä kertaa 1. divariin. Sitten ilmentyy seuraavat:

Niveltulehdus. Jalkapöydässä oleva nivel turvonnut mansikan kokoiseksi patiksi. Ei mene kengät kunnolla jalkaan ja kävely sattuu.

Samoissa treeneissä joissa tuo jalkapöytä oireili taitoin polveni, jossa oli jonkinlainen ruhjevamma.

Tämä paikalleen jämähtäminen masentaa. Istun illasta toiseen tässä koneen ääressä tai sohvalla. Kuntosalille täytyisi raahautua kun ei muu oikein luonnistu, Ei kyllä sekään.

Syksykin tulla tupsahti. Pimeä laskee aikasemmin päivä päivältä. Mielenala laskee alemmas päivä päivältä. Kuinka kylmää ja synkkää voi olla.

Onneksi syyslomalla pääsen kauas täältä pimeydestä. Vaikkei täällä mitään vikaa ole, minussa on. Mutta lomamatkamme Kanarialle ei voisi osua parempaan paikkaan.

-Sampo-

Lapin taikaa!

"Vaelluskurssille ilmoittautuminen löytyy yläkerran opettajanhuoneen viereiseltä ilmoitustaululta tämän aamunavauksen jälkeen" toteaa opettaja mikrofoniin levottoman opiskelijajoukon edessä. Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi. Supatus yltyy ja abeista muutamat suuntavat jo vauhdilla yläkertaan.

Saavuttuani paikalle huomaan kynän kanssa joutuvani varasijalle. Onko tämä tässä? Jääkö kauan unelmoimani Lapin vaellus kavereiden kanssa tekemättä......

Ei sentään!

Torstai 28.8 kello on 10:17, nostan jätesäkkiin käärittyä rinkkaa ulos auton takaluukusta. Painoa tuolle ihme mötikälle tuli noin 18 kiloa kaiken pakkaamisen jälkeen. Ja yllättävän paljon tavaraa se söikin sisäänsä. Varusteita oli tarpeeksi uuden kansakunnan perustamiseksi Siperiaan.

Lento Ivalon kautta Kittilän lentokentälle rullaa Kittilän kiitoradalla pilvisenä iltapäivänä. Jännitys paistaa jokaisen kasvoilta. Hiljaisuus vallitsee bussissa. Yksi kaveri heiluu GoPron kanssa kuvaten väsyneitä kanssa matkustajia...

Jerisjärven shamaani, tuo Lapin tietäjä esiintyi meille kodassaan. Oli jättiläisiä ja henkiä, loitsuja ja taikoja, sekä hyvää ruokaa ja kauniit maisemat. Ihan tavallinen ukkohan siellä taustalla oli, perheen isä, mutta todella  mukavat pari tuntia järjesti meille.

 Matka jatkui Muonion keskustaan ja Muonion lukioon ja ammattiopistoon, jonka liikuntasalissa vietimme ensimmäisen yön.

Perjantaina alkoi itse vaellus. Pitkän päivän odotus palkittiin ilta viideltä kun ylitimme Ounasjärven ja viiden kilometrin etappi Hetasta Pyhäkeron tuvalle aukesi edessämme. Kukin kokeili rajojaan ja omaa vauhtiaan matkan aikana. Rinkat painoivat selkää, joka ei tosiaankaan ollut tottunut 15 kilon lisätaakkaan.

Ensimmäinen ilta oli pientä hakuilua kaikilta, kuinka teltta taas pystytetäänkään, miten ruoka keitettiin ja mistä vesi haettiin. Hämmästystä ja uusia asioita oli niin paljon ettei ole ihme jos kullakin illan toimet veivät oman aikansa. 

Vaelluksella ryhmähenki teki siitä kokemisen arvoisen. Päivät kukin meistä eteni omaa tahtiaan, mutta illalla kaikki olivat yhdessä, saman nuotion ääressä nauramassa, laulamassa ja jakamassa päivän muistoja toisilleen hymyissä suin. Ensimmäisen illan nuotiolla oli hiljaista, mikä ei ollut yllätys, mutta ryhmänä kasvettiin päivä toisensa perään ja vauhti yltyi illasta toiseen.

Lauantaina ei enää lämmitelty. 21 kilometriä tallustamista. Päivä aloitettiin Pyhäkeron huiputtamisella. Tunturipuron kohina ja täysi hiljaisuus vuorottelivat, kumpikin yhtä rauhoittavia tekijöitä ja se tekeekin Lapin luonnosta niin uskomattoman kauniin ja herkän. Tuo rauhallisuus on harmi vain helppo rikkoa, niin kuin me teimme... Eppu Normaali ja muut suomihitit raikasivat tuntureiden väleissä, kun siirsimme jalkaa toisen eteen ikusuudelta tuntuneella matkalla. Näimme jo Pahakurun mökit, loppu häämöttäisi. Pettymykseksemme matka olikin nähtyä pidempi ja epätoivo alkoi kaivaa itse kussakin, liikutaanko me ollenkaan?!

Hannukuruun päättyi lauantain vaellus. Täysin tyynen järven ympäriltä löytyi yleinen sauna, autiotupia ja nuotiopaikkoja. Koivikko oli jo ruskan valtaama, oranssin ja punaisen sävyt värittivät järven pintaa ilta-auringossa. Luonnossa liikkumisen positiivinen puolikin tuli esille. Sauna, jota saa vapaasti käyttää maksua vastaan, jonka jokainen saunoja maksaa omalla vastuullaan puhelimen avulla, ei ollut vielä palanut poroksi vaan seisoi tyylikkäästi paikallaan. Pieni tuulimylly tuottaa saunan sähköt, retkeilijät hakkaavat halot ja kantavat saunaan vedet. Ei toimisi kaupunkiympäristössä ....

Saunan jälkeen lämpimänä makuupussiin, mutta ei se auttanut. Jälleen oli yöllä kylmä. Yhtään yötä en nukkunut palelematta jossain vaiheessa. En osannut pukeutua oikein tai sitten makuupussissani oli jotain vikaa. Säästyin kuitenkin sairastumatta läpi matkan, moni muu kärsi flunssasta tai kuumesta.

Sunnuntaina pilvettömän taivaan alla nousimme ilman rinkkoja Outtakka-tunturille, retken paras päivä, ylivoimaisesti. Jakauduimme pieniin ryhmiin tarkoituksenamme tehdä vesitutkimusta, joka oli kurssimme biologian ja maantiedon osa. Pienen tunturilammen rannalla istahdimme katselemaan maisemia. Maistoimme vettä ja otimme näytteet, heiluin GoPron kanssa jälleen kuvaten kaikkea mikä vastaan tuli.

Palattuamme takaisin Hannukurun leiriin vuorossa oli illlallinen nuotiolla, saunan valmistelua ja lopulta ilta huipeintui käsittämättömiin revontuliin. Taivas oli valkean keltaisen ja vihreän valtaama. Valojuovat aaltoilivat edestakaisin kadoten uusien tieltä. Esityksen jälkeen poistuimme VIP-katsomosta telttoihin puolen yön aikaan.

SHHHHHH sanoi sammutettu nuotio, jonka liekit piiloituvat odottamaan seuraavaa tapaamista ja seuraavaa iltaa.

Maanantaina usvan ja sumun saattelemana väsynyt joukko alkoi nousta Hannukurusta kohti Lumikeroa. Vaeltaminen sujui jo luontevasti, varusteet sopivat, rinkka ei painanut, ruuan katoaminen kevensi oloa. Ennen lounasta etappi oli kevyt, mutta sitten alkoi nousu. Retken jyrkin ja haastavin tunturi rinkkojen ylitettävänä tuotti monelle tuskaisia ilmeitä. 

14 kilometrin jälkeen laskeuduttiin Montellin majalle, autiotuvalle kolmen tunturin välissä ns. "satulassa", pienen tunturipuron varrella. Vaelluksen viimeinen ja samalla paras yöpymispaikka, vaikka tilaa teltalle ei kauheammin ollut, mutta telttakylä nousi loppujen lopuksi tunturin rinteelle  oikein hienosti.

Kiipesimme poikien kanssa illalla vielä viereiselle tunturille katsomaan aurngonlaskua ja syömään mustikoita iltapalaksi.

Tiistaina motivaationa oli jo hotelli. Kävelyn aikana kelattiin vaellus läpi, parhaat hetket ja parhaat ruuat lueteltiin. Mielessä oli että, jatkuisipa tämä vielä, muttei ajatus hotelliyöstäkään pahalta tuntunut...

Pallashotellin lähestyttä käytiin vielä Taivaskeron huipulla, josta laskeuduttiin railakkaissa tunnelmissa hotelli Pallaksen parkkipaikalle. Avaimet kouraan ja suihkuun! Päivällisen jälkeen iltaa jatkettiin baarissa musavisalla ja yö päätettiin Suomi-Dominikaaninen tasavalta koripallo-otteluun.

Keskiviikkona lähdettiin kohti lentokenttää ja kohti kotia...

Vaelluskurssi oli nyt elämäni ensimmäinen todellinen vaellus, muttei varmastikkaan viimeinen. Paljon luonnossa liikkuneena huomasin kuinka rakkaus Suomen luontoa kohti oli säilynyt vaikken nyt muutamaan vuoteen sitä ollut ruokkinutkaan.... Järvi-Suomi, Itämeren saaristo ja nyt Lappi<3

Kiitos kaikille mukana olleille!