Viimeinen viikko poikana!

Onpahan ollut viikko. Elämäni seuraavat vuodet saivat suuntansa ja sain kokea vaikka mitä mahtavaa viimeisten seitsemän päivän aikana! Nimittäin huomenna alkaa armeija. En tiedä millä mielin lähden matkaan. Pakollinenhan se on ja suoritettava, kuntonikin on riittävä, ellei erinomainen. Henkisesti en vain ole varma itsestäni. En ole vahva ihminen, en tosiaan. Pohdin ja pähkäilen murheitani ja tunteitani liikaa, enkä uskalla kohdata niitä. Näin on niin armeijan kanssa kuin monessa muussakin, muun muassa tyttöjen kohdalla. Huomennna koitan kuitenkin vain antaa mennä ja unohtaa kaiken muun.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko olivat jalkapalloilu painoitteisia. Jätin valmennuksen nyt väliaikaisesti ja pahalta se tuntui kävelle viimeisistä treeneistä pois niin leikkikoulussa kuin 09- syntyneissä pojissa. Ne ilmeet jäähyväisten aikaan, mehujäät kourassa, auringon paistaessa ja naurun raikuessa oli jotain mitä muistella niin armeijassa kuin opiskelemassa!! KYLLÄ!

Sain opiskelupaikan ehkä jopa hieman yllätyksenä, hieman helposti, hieman laiskasti. Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja ympäristötekniikka kutsuvat minua sitten vuoden päästä syksyllä. Tavoitteenani on kuitenkin vielä välissä hakea Vierumäen liikunnanohjaaja kouluun, joka oli tänä vuonnakin ensisijainen tavoitteeni, mutta jalkaleikkaus esti osallistumisen pääsykokeisiin.

Torstain ja perjantain vietin mummolassani Vihdissä. Serkkuni Saku oli tullut kesäloman viettoon, samoin kuin kummitätini Sveitsistä. Eli päivät sai viettää sukulaisten kanssa, joiden seuraavaan näkemiseen seuraavaan kerran tulee kuluumaan tovi jos toinen.

Perjantaina nautittiin vain hellepäivästä Klaukkalassa. Kavereiden kanssa tekonurmella potkimisen jälkeen oli ihan ansaittua käydä uimassa Tiiranrannassa. Harvoin enää käyn uimassa julkisilla uimarannoilla, sillä mummolamme oma privaatti lampi ja sauna on vain vartin ajomatkan päässä, joten suuntaan mieluummin sinne. Näin kävi myös lauantaina, jolloin ilmoitin kavereilleni, että nyt mennään lauantai- illan viettoon mökille saunaan, uimaan ja grillaamaan. Vaikka siinä aina oma "vaivansa" onkin tarjota ilta kavereille, on se silti parasta mitä hetkeen olen tehnyt. Toinen joka tästä nauttii ovat isovanhempani, sillä heillä ei liikaa vierailijoita ole ja vaarini hymy on aina yhtä leveä kun hän saa grillata pojille ja jorista tarinoitaan jollekulle.

Herätykseen on enää 8 tuntia. Olen aivan väärässä paikassa tällä hetkellä. Tämä vain täytyi silti kirjoittaa, mutta nyt on aika nukkua! En tarkasta kirjoitusvirheitä, en tutki kuvia sen enempää. Tämä on yhtä ripeä päivitys kuin tulevien aamujen aamutoimien teko!

Hyvää kesää!
-Sampo-

Juhannus!

19 kesää sitten vietin elämäni ensimmäisen juhannuksen Lohjalla, perhetuttujemme pihajuhlissa. Ylempi kuva on sitten varmaan 6 vuotta myöhemmin samoista juhlista, jostain hiekkalaatikon reunalta. Eilen sitä pohdittiin kuinka ensi vuonna tulee jo 20 vuotta täyteen. Ensimmäisenä juhannuksena oli vain vanhempieni kaveriporukka ja pari vastasyntynyttä lasta, itse 8kk ikäisenä. Vuodet ovat kuluneet, mutta juhannuksen juhlapaikka on pysynyt samana. Hauskinta on ollut seurata meidän lasten kasvua, niin kuvien välityksellä kuin paikan päällä. Olin eilen lapsista vanhin ja kun muistelee parin vuoden takaisia juhannuksia, tuntuu kuin ympärillä olisi täysin eri lapset. Emme  näe toisiamme vuoden aikana koskaan, vain juhannuksina, mutta silti jokainen aatto on yhtä sujuva ja puhelias. Toki unohdan osan nimet jo vuoden aikana, jopa saman illan aikana, mutta se vain kuuluu asiaan!

Tänä vuonna olin muuten ensimmäistä kertaa kuskinamme tuonne Lohjalle! Siksi sainkin määrätä, että lähdemme hieman aikaisemmin kuin normaalisti, jotta ehtisin vielä kavereiden luokse Vilmalle, viettämään iltaa. Olin ajattelut juoda muutaman juhannuksen kunniaksi, mutta päätäni vaivasi viime viikonlopun laivareissu joukkueemme kanssa Maarianhaminaan. Join puoli tuoppia ja kehoni sekosi täysin, aivan kuin olisin kärsinyt ruokamyrkytyksestä. Oletin sen olleen vain auringonpistos, mutta jotenkin silti toivoin ettei sama toistuisi sattumaltkaan. No siinä ruokajuomana otin sitten yhden lonkeron, jonka juotuani alkoi deja vu, ei näin voi taas käydä...

Maha sekosi, oksetti, oli kylmä ja väsytti. Hetken istuttuani ja täristyäni tajusin, että illalla tulee olemaan samanlainen päätös kuin laivalla. Makaan puolen tunnin taistelun jälkeen sängyssä nukkumassa ja niinhän siinä sitten kävi. Keho tyhjeni kokonaan ja niin kipeää ei olekkaan hetkeen tehnyt mahassa. En ymmärrä mikä mahaani vaivaa, sillä join eilen Lohjalla kuohuviinilasillisen ilman ongelmia, mutta olut ja lonkero ovat kumpikin nousseet ylös samantien. Refluksiivikin oli ollut sen verran voimakas, että molemmista silmistä katkesi verisuonia ja nyt ne ovat mustelmilla... Ilta päättyi siis lyhyeen ja loppujen lopuksi juhannuksesta jäi todella kaksi jakoiset mietteet... Ystävät ja perhe olivat ihania, niin Lohjalla kuin Vilmalla, mutta itse olen sekaisin näköjään fysiisesti kuin vähän henkisesti, sillä nyt on ollut taas alamäkeä. En tahdo saada mitään aikaan ja olen vähätellyt itseäni taas ihan tarpeeksi. Toivottavasti aurinko nyt vielä ehtisi paistaa ennen armeijaan astumista!

Hyvää myöhäistä  Juhannusta kuitenkin kaikille! Sekä lämmintä kesää!

Yhden matkan loppu on toisen alku

Pysähdyin kirjoittamaan viimeinkin. Se on ollut viime aikoina vaikeaa, sillä en ole löytänyt itsestäni sitä ajatusta ja kipinää. Päivät kuluvat ja hienoja hetkiä tulee toinen toisensa perään, mutta en vain ole osannut pysähtyä miettimään niitä. Aina kun kirjoitan blogia saan olla ja istua. Olla ja miettiä. Olla ja nauttia. Nauttia niistä hetkistä, ennen kuin ne kuluvat ohi, niin kuin ovat taas pikkuisen tehneet, sillä tuntuu etten saa tai pysty kirjoittamaan viime viikosta tänne. Teen sen silti, sillä niin paljon tapahtui viimeisellä viikolle ennen lukion päättymistä, viimeisellä viikolla ennen lomaa

 ja siitä alkavaa kesää.

-Tiistai  Keskiviikko-

Tiistai ja keskiviikko kuluivat Otaniemessä, Espoossa. Aurinko paistoi ja älytön määrä opiskelijoita oli matkalla samaan määränpäähän, vielä melko tuntemattomaan ja minulle täysin mahdottomaan tavoittaa eli yliopistoon lukemaan matematiikka, kemiaa, fysiikkaa tai jotain niiden väliltä. Edessä oli kuitenkin pääsykokeet jotka eivät minua hirveästi liikuttaneet, kun päätin toukokuun aikana ettei ympäristöenergia ole minun juttuni. Kävin kuitenkin katsomassa menoa ja hymyilemässä kesäisessä kelissä. 

Jalkani takia en päässyt osallistumaan Vierumäen liikunnanohjaaja- koulutuksen testeihinkään, joten armeijan jälkeen on aika pohtia tulevaisuutta uudestaan.

-Torstai Perjantai-

Torstaina olin rakkaan ystäväni Maj:n teatteriesityksessä Helsingissä. Tajusin alkuviikosta kuinka välinpitämätön olin ollut asiaa kohtaan, vaikka muistin esityksien olevan joskus niihin aikoihin. En siltikään ollut tehnyt elettäkään, minua hävetti, sillä lopulta Maj kysyi olenko tulossa katsomaan. Tottakai olin, tai no ilman Majn herätystä siitä, ettei iltoja enää ole montaa, en olisiehkä kuitenkaan muistanut mennä... Mutta onneksi menin!

Tajusin kevään aikana kuinka pahalta voi tuntua kun jää työttömäksi tai eläkkeelle. Sama masennus iski minuun tajuttuani etteivät arkipäiväni enää rakennu kello seitsemän herätyksille ja koulupäivän rutinoidulle aikataululle. Heräsin koko kevään kello 7, mutta nyt suuntana oli alakerta. Matka tuntui joka kerta yhtä pitkältä ja turhalta. Alakerrassakaan ei tapahtunut mitään, mutta jo tunti oli päivää kulunut. Istuin sohvalla, vaihdoin asentoa makuulle, suljin television. 

Päiväjärjestyksen löytämiseksi otin viimeiseen jaksoon musiikki 5 kurssin. Vaikka se vei tasan 4 tuntia koko viikkona, huomasin viettäväni koululla joka kerta ylimääräistä aikaa ihan vain jutellessa kavereille tai syöden lounasta. Päivät jolloin ei ollut musiikintunteja, harjoittelin kurssin kappaleita. Kitaraankaan en ole koskenut kuin pakosta ja no nyt tuon kurssin innoittamana. Musiikkikin päättyi kuitenkin perjantaina pidettyyn koulun konserttiin/kevätjuhlaan. En tiedä mikä biisikärpänen minuun puri kolmannen lukiovuoden aikana, mutta nyt löysin itseni lavalta neljään kertaan laulamassa ja kahdesti kitara kädessä. Harmi että tuon esiintymispelon voittamiseen meni melkein kuusi vuotta. Lukiouranikin olisi voinut olla täysin erilainen....

-Lauantai Sunnuntai-

Heräsin 5.36. En muista milloin minua olisi jännittänyt niin paljon etten saa nukuttua, tai no ehkei koskaan olekkaan. Saavuin koulun pihaan autollani ensimmäisenä. Koko piha oli tyhjillään ja sain auton paraatipaikalle etuoven eteen! Astelin puku päällä sisään, jossa keittäjä onnitteli minua. Tänään on se päivä kun se kaikki päättyy. Kolme vuotta, elämäni parasta sellaista, joiden aikana olen kasvanut pojasta, noh ehken vielä mieheksi, mutta ainakin hieman isommaksi pojaksi! Annoin lukiolleni kaiken mitä itsestäni irti sain ja otin vastaan niin paljon kuin kehtasin ottaa, joskus ehkä liikaa, joskus liian vähän. Olin etuoikeutettu käymään Kiinassa, valloittamaan Lapin erämaat, tanssimaan häkellyttävän kauniin neidin kanssa Wanhat ja tutustumaan uskomattoman hienoihin ja erilaisiin ihmisiin.

Tuota hetkeä seurasi, se mitä olin jännittänyt kuin pieni lapsi joulupukkia. Pääsin laulamaan koulumme omaa tunnussävelmää Kultaista Joutsenta. Muistan vieläkin jokaikisen kehoni liikkeen, kuinka ihoni meni kananlihalle heti oman osuuteni päätyttyä ja kuinka näin ne kasvot ja ilmeet seuraamassa tilannetta. Osalle tilanteeseen pääseminen tuntuisi kamalalta, mutta minusta se oli yksi hienoimmista asioista mitä sain lukiossa tehdä. Joku oikeasti on sitä mieltä että juhlat eivät mene ainakaan ihan pilalle kun minä laulan! 

Pihalle päästyäni on näköjään lakkinikin mennyt vinoon, eikä sitä koskaan korjattu, sillä jokaisessa päivän kuvassa se on vinossa. Kukaan ei myöskään halunnut sanoa minulle mitään, mutta ehkä se ei maata kaada! Itsetuntoni kylläkin..Iltapäivä jatkui kotona sukulaistenja ystävien kera, joita minulla on itseasiassa aika vähän, mutta tunnen heidät silloin sitäkin paremmin. Tai oikeastaan näen heitä ihan liian harvoin. Siitä kertoo se etten osannut enää yhdistää kaikkien kasvoja nimiin tai toisinpäin... 

Ilta jatkui Kaivohuoneella, johon olimme ystävien kanssa ostaneet liput. Hauskaa oli vaikka sekin hauskuus loppui aikoinaan, sillä sunnuntaina oli valmennettavieni turnaus ja hei, enhän minä osaa pysyä paikalleni sen vertaa, että osaisin omista lakkiaisistani nauttia loppuun, vaan poistuin hiljaa pois ennen muita!

 

Yritin keksiä tähän jotain hienoa lopetusta, mutta en osaa sanoa muuta kuin 

Kiitos ja anteeksi näistä kolmesta vuodesta! 

Kauan odotettu leikkaus

Siitä on jo kaksi päivää. Kaksi päivää siitä kun tämä täällä manaamani jalkavaivani, mystinen patti jalkapöydällä, sai lähteä. Olin vihdoinkin saanut leikkausajan Peijas-Rekolan sairaalaan ja 10:30 ilmoittauduinkin sairaalan vastaanotossa tarmoa täynnä. Yhteensä 7½ kuukautta siihen meni, että tähän pisteeseen päästiin. Suomalaisen terveydenhuollon "ilmaisuus" kostautuu sitten jossain muualla. Yksityisellähän leikkaus olisi maksanut 2500€, joten se oli pois suljettu vaihtoehto jo tammikuussa.

Yhdentoissa maissa olin saanut nuo seksiikkyyttä säkenöivät sairaalan vaatteet päälle ja alkoi piinaava odotus itse leikkaussaliin pääsyyn. Hetken aikaa olin jo maani myynyt ja totesin että turhaan koko leikkausta tehdään, sillä kuunneltuani kaksi tuntia mummojen valitusta niin auringonvalosta, kylmyydestä ja lääkkeiden haittavaikutuksista tuntui vaivani mitättömältä. Suurin kilvan aihe oli myös se kenellä on ollut reuma kauiten. 35 vuotta oli voittajan tulos.

Leikkaus sujui yllättävän kevyesti, vaikka pientä jännitystä oli varsinkin spinaalipuudutusta kohtaan.

Eli jalastani taltattiin pois luukertymä jalkapöydällä tuntuvasta nivelestä, joka vaivasi varsinkin jalkapalloilussa aivan pirusti. Leikkauksenahan se on helppo ja yksinkertainen, eikä vaadi suurta viiltoa tai paljoa puuduttamista. Kuitenkin minut siis leikattiin spinaalipuudutuksen vaikutuksen alaisena, eli selkäytimeeni piikitettiin puudutusainetta, joka puudutti koko alavartaloni tunnottomaksi ja tuntui kuin olisin ollut navasta alaspäin halvaantunut. Se oli jopa hauskaa, eikä itse pistoskaan tuntunut yhtään missään, sillä selkäni oli puudutettu paikallispuudutuksella.

Leikkaus kesti noin 40 minuuttia jonka jälkeen minut siirrettin lepäämään herättämöön, jossa nukutuspotilaat virkoavat. Minun oli vain odotettava tunnon palaamista jalkoihin, jotta voisin nousta ylös. Siihen aikaa meni noin 2 tuntia ja oli hulvatonta koittaa liikuttaa noita aivan sekaisin olevia jalkoja. Eivät totelleet ollenkaan ja liikkuivat vastustamattomasti puolelta toiselle. 

Ensimmäiset askeleet olivat järkyttävät. Meinasin olla turvallani koko ajan ja hoitaja talutti minut vessaan, jossa meinasin kaatua koko ajan pitkin seiniä. Meni vielä hetki ja olin valmis lähtemään kotiin, soitin isälleni, että tulisi hakemaan minut pois. Sain vielä viimeiset särkylääkkeet ennen kotiutusta. Lääkäri kysyi millainen olo on tai oksettaako minua lääkkeiden jälkeen. Vastasin että kaikki on hyvin ja aloin kävellä kohti eteistä, mutta sitten iski ja seuraavana olinkin vessassa puhumassa norjaa. Vessan hälytin soi ja hoitajat tulivat vauhdilla sänkyni kanssa aulaan ja ei muuta kuin takaisin sänkyyn ja tarkasteluun tunniksi. 

Ongelma oli kuitenkin vain tyhjä maha ja vahva lääke, joka nousi samantien sitten ylös.

Nyt kaksi päivää leikkauksesta kävelen jo melko normaalisti mikä tuntuu käsittämättömältä. Sain todella vahvat särkylääkket, muttei minun ole tarvinnut ensimmäisen illan jälkeen ottaa yhtään kappaletta. Lauantaina saan ottaa kuvassa näkyvän siteen pois ja kahden viikon päästä tikit otetaan veks. Pallon potkimiseen menee vielä aikaa, sillä luun pitää luutua kunnolla ennen kentälle paluuta!

PS. Ostin uudet lasitkin!

PSS. Minusta tuli ylioppilas! Mutta siitä lisää ensi viikolla!

Ready for season!

Pikku hiljaa se sieltä lähestyy. A-poikien Ykkösdivarin kevätkausi pyörähtää käyntiin lauantaina! Itsellä kauteen valmistautuminen on ollut vaikeaa aikaa. Jalkavaivat ja leikkausjonossa istuminen ovat pitäneet minut poissa pelikentiltä ja treeneistä jo monta kuukautta. Toissa viikolla menin ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukaan harjoituksiin väkisin, kokeilemaan josko se jalka kestäisi, mutta valitettavasti nyt pari viikkoa myöhemmin kivut ovat jälleen takaisin. 

Sitä on vaikea kuvailla kuinka pahalta se tuntuu vain odottaa samalla kun viime kaudella tehty suuri työ ja sarjanousu menevät omalta osalta täysin ohi. Ainakin näillä näkymin, sillä peliaika voi olla kortilla näillä vähäisillä treenitunneilla, enkä usko että tuo jalkapöytäkään enää kauaa kestää. Kentän laidallekkin meneminen tuntuu pahalta, siksi en olekkaan käynyt yhtään harjoituspeliä katsomassa. Se vain masentaa vielä enemmän, kun näkee joukkueen pelaamassa, mutta tietää ettei se ehkä onnistu tällä kaudella.

Positiivista on kuitenkin se, että kaiken tämän jälkeen peli-intoa löytyy taas enemmän kuin tarpeeksi. Jopa luottamus omiin taitoihin ja rohkeus pelata ovat löytäneet tiensä mukanani kentälle. Juoksukuntokin on kohdallaan, sillä tänään juostussa Cooperin-testissä paukkui tasasn 3000 metriä ja vielä melko kevyesti, jopa säästellen. Talvella ei kuitenkaan ihan hirveästi tullut juostua ja treenikertoja on nyt 6 alla. 

Lauantaina siis alkaa pelit ja toivon, että jalka nyt kestäisi sen verran, että loppuviikon treenit onnistuisivat ja mahdollinen peliaika tulisi käytettyä riittävästi. Tiivis pelitahti takaa alku kesälle mahtavat kaksi vapaata viikonloppua, lakkiasviikonlopun ja juhannuksen. Kauden päätyttyä alkaa heti armeija, joten mahdollinen jalkaleikkaus pilaa joko kauden tai siirtää armeijan aloittamista eteenpäin. Se on varmaa, että heti kun aika löytyy, menen leikkaukseen, jotta sen saa alta pois.

Lauantaina klo 15.00 Klaukkalan tekonurmella. Pakotan sinut tulemaan, jos luit tätä blogia tänne asti, sillä nyt on NJS sarjassa, josta on aiemmin vain haaveiltu. Tule sinä todistamaan kuinka jatkuu junioreiden lento myös vuonna 2015! Tuletkin sitten ihan aikuisten oikeasti ja otat kaveritkin mukaan nauttimaan kevätpäivästä!

-Sampo- #27

Lapin taikaa!

"Vaelluskurssille ilmoittautuminen löytyy yläkerran opettajanhuoneen viereiseltä ilmoitustaululta tämän aamunavauksen jälkeen" toteaa opettaja mikrofoniin levottoman opiskelijajoukon edessä. Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi. Supatus yltyy ja abeista muutamat suuntavat jo vauhdilla yläkertaan.

Saavuttuani paikalle huomaan kynän kanssa joutuvani varasijalle. Onko tämä tässä? Jääkö kauan unelmoimani Lapin vaellus kavereiden kanssa tekemättä......

Ei sentään!

Torstai 28.8 kello on 10:17, nostan jätesäkkiin käärittyä rinkkaa ulos auton takaluukusta. Painoa tuolle ihme mötikälle tuli noin 18 kiloa kaiken pakkaamisen jälkeen. Ja yllättävän paljon tavaraa se söikin sisäänsä. Varusteita oli tarpeeksi uuden kansakunnan perustamiseksi Siperiaan.

Lento Ivalon kautta Kittilän lentokentälle rullaa Kittilän kiitoradalla pilvisenä iltapäivänä. Jännitys paistaa jokaisen kasvoilta. Hiljaisuus vallitsee bussissa. Yksi kaveri heiluu GoPron kanssa kuvaten väsyneitä kanssa matkustajia...

Jerisjärven shamaani, tuo Lapin tietäjä esiintyi meille kodassaan. Oli jättiläisiä ja henkiä, loitsuja ja taikoja, sekä hyvää ruokaa ja kauniit maisemat. Ihan tavallinen ukkohan siellä taustalla oli, perheen isä, mutta todella  mukavat pari tuntia järjesti meille.

 Matka jatkui Muonion keskustaan ja Muonion lukioon ja ammattiopistoon, jonka liikuntasalissa vietimme ensimmäisen yön.

Perjantaina alkoi itse vaellus. Pitkän päivän odotus palkittiin ilta viideltä kun ylitimme Ounasjärven ja viiden kilometrin etappi Hetasta Pyhäkeron tuvalle aukesi edessämme. Kukin kokeili rajojaan ja omaa vauhtiaan matkan aikana. Rinkat painoivat selkää, joka ei tosiaankaan ollut tottunut 15 kilon lisätaakkaan.

Ensimmäinen ilta oli pientä hakuilua kaikilta, kuinka teltta taas pystytetäänkään, miten ruoka keitettiin ja mistä vesi haettiin. Hämmästystä ja uusia asioita oli niin paljon ettei ole ihme jos kullakin illan toimet veivät oman aikansa. 

Vaelluksella ryhmähenki teki siitä kokemisen arvoisen. Päivät kukin meistä eteni omaa tahtiaan, mutta illalla kaikki olivat yhdessä, saman nuotion ääressä nauramassa, laulamassa ja jakamassa päivän muistoja toisilleen hymyissä suin. Ensimmäisen illan nuotiolla oli hiljaista, mikä ei ollut yllätys, mutta ryhmänä kasvettiin päivä toisensa perään ja vauhti yltyi illasta toiseen.

Lauantaina ei enää lämmitelty. 21 kilometriä tallustamista. Päivä aloitettiin Pyhäkeron huiputtamisella. Tunturipuron kohina ja täysi hiljaisuus vuorottelivat, kumpikin yhtä rauhoittavia tekijöitä ja se tekeekin Lapin luonnosta niin uskomattoman kauniin ja herkän. Tuo rauhallisuus on harmi vain helppo rikkoa, niin kuin me teimme... Eppu Normaali ja muut suomihitit raikasivat tuntureiden väleissä, kun siirsimme jalkaa toisen eteen ikusuudelta tuntuneella matkalla. Näimme jo Pahakurun mökit, loppu häämöttäisi. Pettymykseksemme matka olikin nähtyä pidempi ja epätoivo alkoi kaivaa itse kussakin, liikutaanko me ollenkaan?!

Hannukuruun päättyi lauantain vaellus. Täysin tyynen järven ympäriltä löytyi yleinen sauna, autiotupia ja nuotiopaikkoja. Koivikko oli jo ruskan valtaama, oranssin ja punaisen sävyt värittivät järven pintaa ilta-auringossa. Luonnossa liikkumisen positiivinen puolikin tuli esille. Sauna, jota saa vapaasti käyttää maksua vastaan, jonka jokainen saunoja maksaa omalla vastuullaan puhelimen avulla, ei ollut vielä palanut poroksi vaan seisoi tyylikkäästi paikallaan. Pieni tuulimylly tuottaa saunan sähköt, retkeilijät hakkaavat halot ja kantavat saunaan vedet. Ei toimisi kaupunkiympäristössä ....

Saunan jälkeen lämpimänä makuupussiin, mutta ei se auttanut. Jälleen oli yöllä kylmä. Yhtään yötä en nukkunut palelematta jossain vaiheessa. En osannut pukeutua oikein tai sitten makuupussissani oli jotain vikaa. Säästyin kuitenkin sairastumatta läpi matkan, moni muu kärsi flunssasta tai kuumesta.

Sunnuntaina pilvettömän taivaan alla nousimme ilman rinkkoja Outtakka-tunturille, retken paras päivä, ylivoimaisesti. Jakauduimme pieniin ryhmiin tarkoituksenamme tehdä vesitutkimusta, joka oli kurssimme biologian ja maantiedon osa. Pienen tunturilammen rannalla istahdimme katselemaan maisemia. Maistoimme vettä ja otimme näytteet, heiluin GoPron kanssa jälleen kuvaten kaikkea mikä vastaan tuli.

Palattuamme takaisin Hannukurun leiriin vuorossa oli illlallinen nuotiolla, saunan valmistelua ja lopulta ilta huipeintui käsittämättömiin revontuliin. Taivas oli valkean keltaisen ja vihreän valtaama. Valojuovat aaltoilivat edestakaisin kadoten uusien tieltä. Esityksen jälkeen poistuimme VIP-katsomosta telttoihin puolen yön aikaan.

SHHHHHH sanoi sammutettu nuotio, jonka liekit piiloituvat odottamaan seuraavaa tapaamista ja seuraavaa iltaa.

Maanantaina usvan ja sumun saattelemana väsynyt joukko alkoi nousta Hannukurusta kohti Lumikeroa. Vaeltaminen sujui jo luontevasti, varusteet sopivat, rinkka ei painanut, ruuan katoaminen kevensi oloa. Ennen lounasta etappi oli kevyt, mutta sitten alkoi nousu. Retken jyrkin ja haastavin tunturi rinkkojen ylitettävänä tuotti monelle tuskaisia ilmeitä. 

14 kilometrin jälkeen laskeuduttiin Montellin majalle, autiotuvalle kolmen tunturin välissä ns. "satulassa", pienen tunturipuron varrella. Vaelluksen viimeinen ja samalla paras yöpymispaikka, vaikka tilaa teltalle ei kauheammin ollut, mutta telttakylä nousi loppujen lopuksi tunturin rinteelle  oikein hienosti.

Kiipesimme poikien kanssa illalla vielä viereiselle tunturille katsomaan aurngonlaskua ja syömään mustikoita iltapalaksi.

Tiistaina motivaationa oli jo hotelli. Kävelyn aikana kelattiin vaellus läpi, parhaat hetket ja parhaat ruuat lueteltiin. Mielessä oli että, jatkuisipa tämä vielä, muttei ajatus hotelliyöstäkään pahalta tuntunut...

Pallashotellin lähestyttä käytiin vielä Taivaskeron huipulla, josta laskeuduttiin railakkaissa tunnelmissa hotelli Pallaksen parkkipaikalle. Avaimet kouraan ja suihkuun! Päivällisen jälkeen iltaa jatkettiin baarissa musavisalla ja yö päätettiin Suomi-Dominikaaninen tasavalta koripallo-otteluun.

Keskiviikkona lähdettiin kohti lentokenttää ja kohti kotia...

Vaelluskurssi oli nyt elämäni ensimmäinen todellinen vaellus, muttei varmastikkaan viimeinen. Paljon luonnossa liikkuneena huomasin kuinka rakkaus Suomen luontoa kohti oli säilynyt vaikken nyt muutamaan vuoteen sitä ollut ruokkinutkaan.... Järvi-Suomi, Itämeren saaristo ja nyt Lappi<3

Kiitos kaikille mukana olleille!

Last days of Summer!

Niin se kesäloma kääntyy loppuun.

Vau.

Olipahan loma. Aika kului itseasiassa ihan sopivaa vauhtia, eikä loma ollut ollenkaan liian lyhyt. Leirit, valmennukset, kaverit, mökkeily ja uudet kokemukset, sekä totta kai palkkaa ihan mukavasti! Jälleen kerran kesä, joka on kasvattanut ihmisenä. Tutustunut uusiin ihmisiin, aivan uskomattomiin sellaisiin. Ensin sai potkia palloa lapsukaisten kanssa, sitten potkia isompia lapsia oppitunneille rippileirillä.

Viimeisen viikonlopun ja viimeiset päivät vietin mökillämme Tammisaaressa. Eipä siellä mitään erityistä. Isäni osti meille GoPro Hero3+ -kameran torstaina, jolla leikin mökillä. Ihan hienoja kuvia tällä saa ja kätevän pieni kokoinen. Kestää veden ja kolhut.

Rantavedestä nousi tuollainen sopivan kokoinen möhkälekkin.

Kiitos kesälle!<3

Tervetuloa arki!