Kevään viimeiset!

Vuosi Lappeenrannassa lähenee loppua. Alotin viime elokuussa opiskelun ja ensimmäinen lukuvuosi huipentui wappuun ja sen rientoihin. Nyt on enää jäljellä viimeinen matikan kurssi, jota en läpäissyt talvella, jonka jälkeen palaan Klaukkalaan kesän viettoon. Kevät oli kyllä omalta osaltani ihan uskomaton ja sain kokea käsittämättömän hienoja hetkiä. Kolmiviikkoinen wappu, Suomen pisin wappu eli Lappeenrannan yliopiston wappu tarjosi menoa ja meininkiä miltei päivittäin. Rehellisesti täytyy kuitenkin sanoa, että en ole wapun suurin ystävä. Paljon kouluhommia odottaa tekemistä, kamala määrä juhlia, eikä kukaan muista mitään, jos muutamia nuotio iltoja ei lasketa mukaan. Mahtuu mukaan myös paljon siistejä juttuja, joissa myös minä olen innolla mukana. Ja koko setin kruunaa teekkarikaste Saimaaseen ja wappuaatto!

Toukokuu huipentu jalkapallon ja kavereiden parissa. Olen valmentanut nyt kohta kuusi kuukautta PEPO:n junioreissa ja se on ollut kyllä hyvä vastapaino kaikelle opiskelulle. Nyt wapun jälkeen pääsin vielä treenaamaan poikien kanssa useammin kuin kerran viikossa, joka oli talvella treenitahtini, sillä en opiskeluiltani ehtinyt. 

Samalla olen viettänyt kavereiden kanssa sellaisia iltoja, joita en koko vuoden aikana ole viettänyt. Viime viikonloppuna istuttiin Kasinon terassilla keskustassa sijaitsevassa laivasatamassa. Juteltiin kesän ohjelmista ja kuluneesta vuodesta, naurettiin ja oltiin. Tuollaisia iltoja ei kovin montaa ole vuoteen mahtunut, vaan aika usein mennään lujaa valtavassa porukassa ilman sellaista yhteisten tunteiden ja ajatusten jakamista.

Eilen tiistaina lähdettiin ex tempore retkelle kaupunkia ympäri. Ehdotin kavereille geokätköilyä ja tunti myöhemmin Mari, Antti, Otto ja Aino olivat mukanani puhelimen kartta kädessä etsimässä pieniä bokseja ympäri maita ja mantuja. Geokätköily on harrastus mun mieleen, sillä samalla saat liikkua porukassa, leikkiä arteen etsintää ja tutustua täysin uusiin paikkoihin, joiden olemassa oloa et edes ehkä tiennyt. Ja onhan se puoli ilmaistakin vielä.

 Varsinkin tämä viimeinen on yllättänyt minut tänä keväänä jo kahdesti. Aikasemmin tässä kuussa löysimme jo suljetun uimarannan, jonka auringonlasku kruunaa joka ilta. Eilen vastaan tuli Lappeenrannan ortodoksinen hautausmaa, pieni lehtomainen puisto kallion päällä aivan keskustan kupeessa, muutaman kerrostalon välissä. Paikkaa ei ole mahdollista nähdä kunnes sinne itse päätyy. Tällaiset paikat herättää myös kunnioitusta omaa kotikaupunkia kohtaan, sillä tuokin oli ollut pystyssä jo ainakin 115 vuotta!

Ilta päättyi mun, Antin ja Oton osalta vielä PEPO-Kultsu miesten II.divisioonan jalkapallo-otteluun. Oon nyt noin kuusi kuukautta valmentanut PEPO:n 06- syntyneissä pojissa harrastus mielessä. Viime syksynä kun lopetin kotona Klaukkalassa valmennuksen ja muutin tänne opiskelemaan ajattelin, että valmentaminen koulun ohella vois olla hyvänä vastapainona. Talvella se oli ehkä hieman raskasta, enkä kyllä voinut osallistua treeneihin kuin kerran, maksimissaan kahdesti viikossa. Kurssit ekana vuonna vaati niin paljon, ettei minusta yksinkertaisesti riittänyt vaikka kuinka halusin. Nyt keväällä kun koulu on vähentynyt, on valmentaminen alkanut taas maistua siltä samalta omalta jutulta mitä viime syksynä ja en malta odottaa että pääsen sitä jatkamaan syksyllä.

Ai niin, takasin siihen PEPO-Kultsu otteluun. No tilannehan oli siis se, että kaksi paikallista seuraa kohtasivat toisena sarjatasolla 19 vuoden tauon jälkeen ja tavoitteena oli saada rikottua uusi katsojaennätys II.divisioonassa. Päästyämme lippujonosta, tajusimme heti että olemme todistamassa jotain hienoa ja ainutlaatuista Etelä- Karjalaisessa urheilussa. 1524 katsojaa, molempien seurojen juniorit, vanhemmat, Lappeenrantalaiset ja Joutsenolaiset, kesäisessä koko perheen tapahtumassa. Oli pomppulinnaa, Saipan pelaajia, frisbee golfia ja ruokaa. Ottelu ei ollut peli parhaimmasta päästä, mutta lopulta maalejakin saatiin. Lopputulos 2-1 kotijoukkueelle.

Tästä alkaa pikku hilja suunta kohti Klaukkalaa ja perhettä, sekä kesää ja hieman vapaata opiskelusta ja kouluista. Sitä ennen on kuitenkin vielä elämänmuutos, jota odotan innolla, että samalla hieman pelkään. Muutan Marin kanssa yhteen ensi sunnuntaina, sillä saimme yhteisen kaksion LOAS:lta aivan koulun vierestä! Miksi pelkään? Noh, viime vuonna haaveenani oli päästä Vierumäelle liikunnanohjaaja koulutukseen, mutta kaikkien mutkien kautta pääsinkin tänne Lappeenrantaan. Lupasin itselleni, että käyn ainakin pääsykokeissa tänä keväänä ja ne ovat heti muuton jälkeen... Olimme alunperin valmistautuneet muuttoon vasta elokuun alussa, mutta saimme asunnon jo nyt, ennen pääsykokeita. En ole varma haluanko Vierumäelle, mutta jos näin käy on muutto mennyt hukkaan.. Sitä on kuitenkaan vielä ehkä turha murehtia, sillä testeissä en ole edes käynyt.

Kuitenkin! Vuosi täällä on nyt kääntymässä loppuun ja mitään en kadu! Vaikka opiskelu tuntui liian usein ylitse pääsemättömältä ja täysin turhalta, talven pimeydessä elämässäsi oli 10 tuntia koulua ja 10 tuntia unta ja rahat tililtä hupenivat kuin tuhka tuuleen, en silti vaihtaisi hetkeäkään. Syksyllä kun saan aloittaa vuoden tuutorina ja ohjata uusia tulevia opiskelija fukseja, olen varma ettei se vuosi tule olemaan yhtään edellistä hassumpi.

Nyt kuitenkin hyvää kesää kaikille ja heipat Lappeenrannalle hetkeksi! Palaillaan taas elokuussa!

-Sampo-

PoWi Cup 2016!

Blogini on ollut kadoksissa jo ties kuinka kauan. En uskalla edes katsoa milloin edellinen päivitys on julkaistu. Elämä opiskellessa on mennyt vauhdilla enkä ole kovin monena iltana ehtinyt istua koneen kanssa, enkä varsinkaan kirjoittamaan asioistani. Aiheita kirjoittamiseen on valtavasti mutten en vain ole jaksanut nähdä vaivaa tämän eteen, mikä on kyllä ollut harmi. Nyt kuitenkin kun uusi vuosikin on alkanut (hyvin näin kuukauden jälkeen senkin huomaan) voisin koittaa panostaa tähän touhuun, sillä helkutin hauskaahan tämä on!

Yliopistolla tapahtumia on ollut nyt taas joululoman jälkeen pari kappaletta viikossa ja nyt lauantaina oli vuorossa PoWi Cup, eli akateemisen kyykän turnaus. Kyykkä ei varmaan kovinkaan monelle lukijalleni sano mitään, mutta kyseessä on siis laji joka on kuin mölkkyä, muttei mitään sinne päinkään. Eli kaksi joukkuetta koittaa poistaa pienet puiset palikat eli kyykät toisen joukkueen puolelta ja mitä enemmän palikoita jää jäljelle sitä huonompi tulos.

Aamu alkoi seitsemän jälkeen kun lähdimme Marin kanssa koululle ilmoittamaan joukkuetta mukaan turnaukseen. Ensimmäiset pelit olivat yhdeksän jälkeen ja niitä jatkui puoleen päivään asti. Musiikki soi, koulun piha oli täynnä haalareihin pukeutuneita teekkareita, alkoholi maistui ja kaikilla oli hauskaa.

Me emme kuitenkaan aloittelijoina saaneet paikkaa jatkopeleissä, vaan jouduimme tyytymään yhteen voittoon ja kahteen tappioon. Se ei kuitenkaan haitannut, vaikka toki itse olisin halunnut edetä vaikka kuinka pitkälle. En ole nimittäin vieläkään kesän jälkeen uskaltanut nauttia alkoholi muutamaa huikkaa enempää, jolloin useimmissa opiskelijatapahtumissa pääpainoni on jossain muussa. Olen silti edelleen päätöksestäni ylpeä ja pankkitilini saldokin on viime aikoina ollut kiitollinen. Huhtiniemen yhdeksäs kerros alkaa tulemaan kalliiksi.....

Niinkuin mainitsinkin valokuvaus on ollut murheen kryyni jälleen. Lauantaina viritin GoPro:n mukaani, mutta silti valokuva ja video materiaali jäi pieneksi. En tiedä mikä on, mutta sen nappulan painaminen on yllättävän vaikeaa. Ostin myös tuossa syksyllä uuden Macbook Pro:n johon asensin Pixelmator- kuvankäsittelyohjelman. Jospa sen hallitseminen motivoisi kuvaamaan myös enemmän!

Powicup päättyi osaltamme iltapäivällä josta aloitimme valmistautumista illan Stigin keikkaa ylioppilastalolla. Itse vetäydyin kuitenkin kotiin nukkumaan neljän tunnin päiväunet. En muista milloin olisin ollut niin väsynyt kuin loppuviikosta. Lopulta pääsin nukkumaan kello kahden aikaan, Stigin keikan jälkeen, joka noh ei jättänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa. Pitäisi varmaan käydä nukkumaan nyt tätä kirjoittaessakin, mutta Super Bowl #50 valvottaa minua tämänkin yön. Noh huomenna voi nukkua mahdollisesti vaikka koko päivän.

Lisää kuulumisia pian!

-Sampo-

Viimeinen viikko poikana!

Onpahan ollut viikko. Elämäni seuraavat vuodet saivat suuntansa ja sain kokea vaikka mitä mahtavaa viimeisten seitsemän päivän aikana! Nimittäin huomenna alkaa armeija. En tiedä millä mielin lähden matkaan. Pakollinenhan se on ja suoritettava, kuntonikin on riittävä, ellei erinomainen. Henkisesti en vain ole varma itsestäni. En ole vahva ihminen, en tosiaan. Pohdin ja pähkäilen murheitani ja tunteitani liikaa, enkä uskalla kohdata niitä. Näin on niin armeijan kanssa kuin monessa muussakin, muun muassa tyttöjen kohdalla. Huomennna koitan kuitenkin vain antaa mennä ja unohtaa kaiken muun.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko olivat jalkapalloilu painoitteisia. Jätin valmennuksen nyt väliaikaisesti ja pahalta se tuntui kävelle viimeisistä treeneistä pois niin leikkikoulussa kuin 09- syntyneissä pojissa. Ne ilmeet jäähyväisten aikaan, mehujäät kourassa, auringon paistaessa ja naurun raikuessa oli jotain mitä muistella niin armeijassa kuin opiskelemassa!! KYLLÄ!

Sain opiskelupaikan ehkä jopa hieman yllätyksenä, hieman helposti, hieman laiskasti. Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja ympäristötekniikka kutsuvat minua sitten vuoden päästä syksyllä. Tavoitteenani on kuitenkin vielä välissä hakea Vierumäen liikunnanohjaaja kouluun, joka oli tänä vuonnakin ensisijainen tavoitteeni, mutta jalkaleikkaus esti osallistumisen pääsykokeisiin.

Torstain ja perjantain vietin mummolassani Vihdissä. Serkkuni Saku oli tullut kesäloman viettoon, samoin kuin kummitätini Sveitsistä. Eli päivät sai viettää sukulaisten kanssa, joiden seuraavaan näkemiseen seuraavaan kerran tulee kuluumaan tovi jos toinen.

Perjantaina nautittiin vain hellepäivästä Klaukkalassa. Kavereiden kanssa tekonurmella potkimisen jälkeen oli ihan ansaittua käydä uimassa Tiiranrannassa. Harvoin enää käyn uimassa julkisilla uimarannoilla, sillä mummolamme oma privaatti lampi ja sauna on vain vartin ajomatkan päässä, joten suuntaan mieluummin sinne. Näin kävi myös lauantaina, jolloin ilmoitin kavereilleni, että nyt mennään lauantai- illan viettoon mökille saunaan, uimaan ja grillaamaan. Vaikka siinä aina oma "vaivansa" onkin tarjota ilta kavereille, on se silti parasta mitä hetkeen olen tehnyt. Toinen joka tästä nauttii ovat isovanhempani, sillä heillä ei liikaa vierailijoita ole ja vaarini hymy on aina yhtä leveä kun hän saa grillata pojille ja jorista tarinoitaan jollekulle.

Herätykseen on enää 8 tuntia. Olen aivan väärässä paikassa tällä hetkellä. Tämä vain täytyi silti kirjoittaa, mutta nyt on aika nukkua! En tarkasta kirjoitusvirheitä, en tutki kuvia sen enempää. Tämä on yhtä ripeä päivitys kuin tulevien aamujen aamutoimien teko!

Hyvää kesää!
-Sampo-

Juhannus!

19 kesää sitten vietin elämäni ensimmäisen juhannuksen Lohjalla, perhetuttujemme pihajuhlissa. Ylempi kuva on sitten varmaan 6 vuotta myöhemmin samoista juhlista, jostain hiekkalaatikon reunalta. Eilen sitä pohdittiin kuinka ensi vuonna tulee jo 20 vuotta täyteen. Ensimmäisenä juhannuksena oli vain vanhempieni kaveriporukka ja pari vastasyntynyttä lasta, itse 8kk ikäisenä. Vuodet ovat kuluneet, mutta juhannuksen juhlapaikka on pysynyt samana. Hauskinta on ollut seurata meidän lasten kasvua, niin kuvien välityksellä kuin paikan päällä. Olin eilen lapsista vanhin ja kun muistelee parin vuoden takaisia juhannuksia, tuntuu kuin ympärillä olisi täysin eri lapset. Emme  näe toisiamme vuoden aikana koskaan, vain juhannuksina, mutta silti jokainen aatto on yhtä sujuva ja puhelias. Toki unohdan osan nimet jo vuoden aikana, jopa saman illan aikana, mutta se vain kuuluu asiaan!

Tänä vuonna olin muuten ensimmäistä kertaa kuskinamme tuonne Lohjalle! Siksi sainkin määrätä, että lähdemme hieman aikaisemmin kuin normaalisti, jotta ehtisin vielä kavereiden luokse Vilmalle, viettämään iltaa. Olin ajattelut juoda muutaman juhannuksen kunniaksi, mutta päätäni vaivasi viime viikonlopun laivareissu joukkueemme kanssa Maarianhaminaan. Join puoli tuoppia ja kehoni sekosi täysin, aivan kuin olisin kärsinyt ruokamyrkytyksestä. Oletin sen olleen vain auringonpistos, mutta jotenkin silti toivoin ettei sama toistuisi sattumaltkaan. No siinä ruokajuomana otin sitten yhden lonkeron, jonka juotuani alkoi deja vu, ei näin voi taas käydä...

Maha sekosi, oksetti, oli kylmä ja väsytti. Hetken istuttuani ja täristyäni tajusin, että illalla tulee olemaan samanlainen päätös kuin laivalla. Makaan puolen tunnin taistelun jälkeen sängyssä nukkumassa ja niinhän siinä sitten kävi. Keho tyhjeni kokonaan ja niin kipeää ei olekkaan hetkeen tehnyt mahassa. En ymmärrä mikä mahaani vaivaa, sillä join eilen Lohjalla kuohuviinilasillisen ilman ongelmia, mutta olut ja lonkero ovat kumpikin nousseet ylös samantien. Refluksiivikin oli ollut sen verran voimakas, että molemmista silmistä katkesi verisuonia ja nyt ne ovat mustelmilla... Ilta päättyi siis lyhyeen ja loppujen lopuksi juhannuksesta jäi todella kaksi jakoiset mietteet... Ystävät ja perhe olivat ihania, niin Lohjalla kuin Vilmalla, mutta itse olen sekaisin näköjään fysiisesti kuin vähän henkisesti, sillä nyt on ollut taas alamäkeä. En tahdo saada mitään aikaan ja olen vähätellyt itseäni taas ihan tarpeeksi. Toivottavasti aurinko nyt vielä ehtisi paistaa ennen armeijaan astumista!

Hyvää myöhäistä  Juhannusta kuitenkin kaikille! Sekä lämmintä kesää!

Yhden matkan loppu on toisen alku

Pysähdyin kirjoittamaan viimeinkin. Se on ollut viime aikoina vaikeaa, sillä en ole löytänyt itsestäni sitä ajatusta ja kipinää. Päivät kuluvat ja hienoja hetkiä tulee toinen toisensa perään, mutta en vain ole osannut pysähtyä miettimään niitä. Aina kun kirjoitan blogia saan olla ja istua. Olla ja miettiä. Olla ja nauttia. Nauttia niistä hetkistä, ennen kuin ne kuluvat ohi, niin kuin ovat taas pikkuisen tehneet, sillä tuntuu etten saa tai pysty kirjoittamaan viime viikosta tänne. Teen sen silti, sillä niin paljon tapahtui viimeisellä viikolle ennen lukion päättymistä, viimeisellä viikolla ennen lomaa

 ja siitä alkavaa kesää.

-Tiistai  Keskiviikko-

Tiistai ja keskiviikko kuluivat Otaniemessä, Espoossa. Aurinko paistoi ja älytön määrä opiskelijoita oli matkalla samaan määränpäähän, vielä melko tuntemattomaan ja minulle täysin mahdottomaan tavoittaa eli yliopistoon lukemaan matematiikka, kemiaa, fysiikkaa tai jotain niiden väliltä. Edessä oli kuitenkin pääsykokeet jotka eivät minua hirveästi liikuttaneet, kun päätin toukokuun aikana ettei ympäristöenergia ole minun juttuni. Kävin kuitenkin katsomassa menoa ja hymyilemässä kesäisessä kelissä. 

Jalkani takia en päässyt osallistumaan Vierumäen liikunnanohjaaja- koulutuksen testeihinkään, joten armeijan jälkeen on aika pohtia tulevaisuutta uudestaan.

-Torstai Perjantai-

Torstaina olin rakkaan ystäväni Maj:n teatteriesityksessä Helsingissä. Tajusin alkuviikosta kuinka välinpitämätön olin ollut asiaa kohtaan, vaikka muistin esityksien olevan joskus niihin aikoihin. En siltikään ollut tehnyt elettäkään, minua hävetti, sillä lopulta Maj kysyi olenko tulossa katsomaan. Tottakai olin, tai no ilman Majn herätystä siitä, ettei iltoja enää ole montaa, en olisiehkä kuitenkaan muistanut mennä... Mutta onneksi menin!

Tajusin kevään aikana kuinka pahalta voi tuntua kun jää työttömäksi tai eläkkeelle. Sama masennus iski minuun tajuttuani etteivät arkipäiväni enää rakennu kello seitsemän herätyksille ja koulupäivän rutinoidulle aikataululle. Heräsin koko kevään kello 7, mutta nyt suuntana oli alakerta. Matka tuntui joka kerta yhtä pitkältä ja turhalta. Alakerrassakaan ei tapahtunut mitään, mutta jo tunti oli päivää kulunut. Istuin sohvalla, vaihdoin asentoa makuulle, suljin television. 

Päiväjärjestyksen löytämiseksi otin viimeiseen jaksoon musiikki 5 kurssin. Vaikka se vei tasan 4 tuntia koko viikkona, huomasin viettäväni koululla joka kerta ylimääräistä aikaa ihan vain jutellessa kavereille tai syöden lounasta. Päivät jolloin ei ollut musiikintunteja, harjoittelin kurssin kappaleita. Kitaraankaan en ole koskenut kuin pakosta ja no nyt tuon kurssin innoittamana. Musiikkikin päättyi kuitenkin perjantaina pidettyyn koulun konserttiin/kevätjuhlaan. En tiedä mikä biisikärpänen minuun puri kolmannen lukiovuoden aikana, mutta nyt löysin itseni lavalta neljään kertaan laulamassa ja kahdesti kitara kädessä. Harmi että tuon esiintymispelon voittamiseen meni melkein kuusi vuotta. Lukiouranikin olisi voinut olla täysin erilainen....

-Lauantai Sunnuntai-

Heräsin 5.36. En muista milloin minua olisi jännittänyt niin paljon etten saa nukuttua, tai no ehkei koskaan olekkaan. Saavuin koulun pihaan autollani ensimmäisenä. Koko piha oli tyhjillään ja sain auton paraatipaikalle etuoven eteen! Astelin puku päällä sisään, jossa keittäjä onnitteli minua. Tänään on se päivä kun se kaikki päättyy. Kolme vuotta, elämäni parasta sellaista, joiden aikana olen kasvanut pojasta, noh ehken vielä mieheksi, mutta ainakin hieman isommaksi pojaksi! Annoin lukiolleni kaiken mitä itsestäni irti sain ja otin vastaan niin paljon kuin kehtasin ottaa, joskus ehkä liikaa, joskus liian vähän. Olin etuoikeutettu käymään Kiinassa, valloittamaan Lapin erämaat, tanssimaan häkellyttävän kauniin neidin kanssa Wanhat ja tutustumaan uskomattoman hienoihin ja erilaisiin ihmisiin.

Tuota hetkeä seurasi, se mitä olin jännittänyt kuin pieni lapsi joulupukkia. Pääsin laulamaan koulumme omaa tunnussävelmää Kultaista Joutsenta. Muistan vieläkin jokaikisen kehoni liikkeen, kuinka ihoni meni kananlihalle heti oman osuuteni päätyttyä ja kuinka näin ne kasvot ja ilmeet seuraamassa tilannetta. Osalle tilanteeseen pääseminen tuntuisi kamalalta, mutta minusta se oli yksi hienoimmista asioista mitä sain lukiossa tehdä. Joku oikeasti on sitä mieltä että juhlat eivät mene ainakaan ihan pilalle kun minä laulan! 

Pihalle päästyäni on näköjään lakkinikin mennyt vinoon, eikä sitä koskaan korjattu, sillä jokaisessa päivän kuvassa se on vinossa. Kukaan ei myöskään halunnut sanoa minulle mitään, mutta ehkä se ei maata kaada! Itsetuntoni kylläkin..Iltapäivä jatkui kotona sukulaistenja ystävien kera, joita minulla on itseasiassa aika vähän, mutta tunnen heidät silloin sitäkin paremmin. Tai oikeastaan näen heitä ihan liian harvoin. Siitä kertoo se etten osannut enää yhdistää kaikkien kasvoja nimiin tai toisinpäin... 

Ilta jatkui Kaivohuoneella, johon olimme ystävien kanssa ostaneet liput. Hauskaa oli vaikka sekin hauskuus loppui aikoinaan, sillä sunnuntaina oli valmennettavieni turnaus ja hei, enhän minä osaa pysyä paikalleni sen vertaa, että osaisin omista lakkiaisistani nauttia loppuun, vaan poistuin hiljaa pois ennen muita!

 

Yritin keksiä tähän jotain hienoa lopetusta, mutta en osaa sanoa muuta kuin 

Kiitos ja anteeksi näistä kolmesta vuodesta! 

How you doing Friday?

Perjantaiaamuna kello soitti aamu yhdeksältä. Muiden ollessa risteilypöhinässä ja niin sanotusti Kankkusessa, olin itse iloisena ja pirteänä syömässä aamupalaa turvallisesti kotona. Eilisessä Abishowssa hajonnut tietokone vaati korjausta ja syötyäni otin laukun kantoon ja matkasin kohti Klaukkalan keskustan tietokoneliikettä. Jätettyäni rakkaani toisten huomaan otin suunnan koululle, jossa Wanhat olivat juuri alkamassa. 

 

Olin ottanut laukkuun mukaan myös kameran, sillä ajattelin että mukavaahan se olisi ottaa noista kuvia, niin itselleen kuin mahdollisesti jollekkin tanssijoista tai jos sattuisivat tätä vaikkapa lukemaan. Kameraan en muistanut salamaa ottaa mukaan ja runkokin oli minulle hieman vieras, joten osasta kuvista tuli mitä tuli. 

 Pääsinpä itsekkin tanssimaan viimeiseen tanssiin, jossa Wanhat hakivat katsomosta itselleen parin. Siitä ei luonnollisestikkaan ole kuvia, mikä voi olla näin jälkeenpäin mietittynä ihan hyvä asia.

Kouluesistyksen jälkeen Wanhat suuntasivat busseilla toisille Klaukkalan kouluille ja minä jatkoin hilpeää perjantaiaamun seikkailuani kohti kotia.

Kello lähestyi neljää iltapäivällä ja sade-/räntäsade masensi ulkona, silti uskaltauduin ulos ja otimme Leevin kanssa suunnaksi. Helsingin-Sörnäisen-Kattilahallin- ja Kallion lukion Wanhojen tanssit! Muutaman kerran eksyttyämme ja pihan ohi ajettuamme, onnistuimme suunnistuksessa. Aikaa toki meni hieman odotettua enemmän ja olimme hieman myöhässä, jolloin tanssahtelijat tanssivat jo avaustanssia.

Kallion tanssit olivat siis Kattilahallissa, joka on vanha Helsingin kaupungin hyöryvoimala, jossa nykyisin järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja tilaisuuksia. Tanssipaikkana erikoinen, ehkä jopa hieman kehno, mutta tunnelmallisesti käsittämättömän hieno paikka. Suuret pylväät keskellä hallia, jonka ympärillä Wanhat pyörähtelivät! Itselläni ei ollut kameraa mukana, vaan kuvasin ystäväni Majn kameralla, joka itse oli tanssimassa kyseisessä juhlassa. Kuvaaminen oli yllättävän hikistä puuhaa, sillä hallissa ei ollut istumapaikkoja, jolloin katsojat mudostivat tanssijoiden ympärille suuren piirin, jonka yli sitten kurottelin kameran kanssa.

Kalliosta Klaukkalaan paluuta seurasi lentopallopelit Harjulan koululla Leevin ja Miikan vanhempien ja heidän ystäviensä kanssa. Se on ihailtavaa kuinka omien vanhempieni ikäiset, arkisin kiireiset työelämässä juoksevat perheenäidit ja -isät kokoontuvat perjantaina kello 20 pelaamaan lentopalloa! Näin ystävänpäivänä tämä sopiikin kirjoittaa, sillä varsinkin aikuiselämässä on tärkeää, että on ystäviä ympärillä, ettei kaikki aika kulu vain työpaikan ja kodin välillä tasapainotellessa. Se on sitten ihan oma tarinansa kuinka minä vielä häviän siellä, on nimittäin sen verran sporttisia isiä ja varsinkin äitejä!

Ja näin lähestyi perjantaikin loppuaan. Abiristeilyn väliin jättäminen ei ollut huono asia, ei lainkaan, ainakin näiden kaikkien kokemusten perusteella! Eikä juhliminen sittenkään siihen loppunut...

Vaihdettuani vaatteet kotona ja peseydyttäni noin kello 22:30 tuli minulle idea, että jos sitä kävisi tervehtimässä vielä Arkadian Wanhoja heidän jatkoillaan. No Aleksin kanssa siinä kyytiä yritettiin löytää ja lopulta tasan keskiyöltä lähdimme kohti jatkopaikkaa. Ihan hauskaa oli puolentoista tunnin ajan jutella kaikkien niiden väsyneiden ja ryytyneiden kakkosten ja kolmosten kanssa, jotka olivat näköjään selvinneet risteilystä hengissä!

Kello 02:00 astuin kotiovesta takaisin sisään ja hetken mietin, että kirjoitan tämän päivityksen silloin, mutta totesin, että nyt vain nukun ja muistelen päivän ihmisiä, tansseja, nauruja, itkuja ja erityisesti niitä lukuisia ystäviä, joiden kanssa sain olla! Kiitos teille kaikki!

PS. Abiasustani ei minulla ollut yhtään kuvaa, mutta pienen kyselyn jälkeen löysin tasan yhden otoksen! Tziizus (O.o)