PoWi Cup 2016!

Blogini on ollut kadoksissa jo ties kuinka kauan. En uskalla edes katsoa milloin edellinen päivitys on julkaistu. Elämä opiskellessa on mennyt vauhdilla enkä ole kovin monena iltana ehtinyt istua koneen kanssa, enkä varsinkaan kirjoittamaan asioistani. Aiheita kirjoittamiseen on valtavasti mutten en vain ole jaksanut nähdä vaivaa tämän eteen, mikä on kyllä ollut harmi. Nyt kuitenkin kun uusi vuosikin on alkanut (hyvin näin kuukauden jälkeen senkin huomaan) voisin koittaa panostaa tähän touhuun, sillä helkutin hauskaahan tämä on!

Yliopistolla tapahtumia on ollut nyt taas joululoman jälkeen pari kappaletta viikossa ja nyt lauantaina oli vuorossa PoWi Cup, eli akateemisen kyykän turnaus. Kyykkä ei varmaan kovinkaan monelle lukijalleni sano mitään, mutta kyseessä on siis laji joka on kuin mölkkyä, muttei mitään sinne päinkään. Eli kaksi joukkuetta koittaa poistaa pienet puiset palikat eli kyykät toisen joukkueen puolelta ja mitä enemmän palikoita jää jäljelle sitä huonompi tulos.

Aamu alkoi seitsemän jälkeen kun lähdimme Marin kanssa koululle ilmoittamaan joukkuetta mukaan turnaukseen. Ensimmäiset pelit olivat yhdeksän jälkeen ja niitä jatkui puoleen päivään asti. Musiikki soi, koulun piha oli täynnä haalareihin pukeutuneita teekkareita, alkoholi maistui ja kaikilla oli hauskaa.

Me emme kuitenkaan aloittelijoina saaneet paikkaa jatkopeleissä, vaan jouduimme tyytymään yhteen voittoon ja kahteen tappioon. Se ei kuitenkaan haitannut, vaikka toki itse olisin halunnut edetä vaikka kuinka pitkälle. En ole nimittäin vieläkään kesän jälkeen uskaltanut nauttia alkoholi muutamaa huikkaa enempää, jolloin useimmissa opiskelijatapahtumissa pääpainoni on jossain muussa. Olen silti edelleen päätöksestäni ylpeä ja pankkitilini saldokin on viime aikoina ollut kiitollinen. Huhtiniemen yhdeksäs kerros alkaa tulemaan kalliiksi.....

Niinkuin mainitsinkin valokuvaus on ollut murheen kryyni jälleen. Lauantaina viritin GoPro:n mukaani, mutta silti valokuva ja video materiaali jäi pieneksi. En tiedä mikä on, mutta sen nappulan painaminen on yllättävän vaikeaa. Ostin myös tuossa syksyllä uuden Macbook Pro:n johon asensin Pixelmator- kuvankäsittelyohjelman. Jospa sen hallitseminen motivoisi kuvaamaan myös enemmän!

Powicup päättyi osaltamme iltapäivällä josta aloitimme valmistautumista illan Stigin keikkaa ylioppilastalolla. Itse vetäydyin kuitenkin kotiin nukkumaan neljän tunnin päiväunet. En muista milloin olisin ollut niin väsynyt kuin loppuviikosta. Lopulta pääsin nukkumaan kello kahden aikaan, Stigin keikan jälkeen, joka noh ei jättänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa. Pitäisi varmaan käydä nukkumaan nyt tätä kirjoittaessakin, mutta Super Bowl #50 valvottaa minua tämänkin yön. Noh huomenna voi nukkua mahdollisesti vaikka koko päivän.

Lisää kuulumisia pian!

-Sampo-

Hiihtolomaa!

En tiedä oletteko huomanneet, mutta meidän ikiomaa Hiihtolomaa kutsutaan nykyisin Talvilomana. En tiedä onko niin ollut aina, itse heräsin siihen vasta maanantaina ja valtaisa tunnekuohu otti minusta vallan! Eihän se nyt näin voi olla... Järkytyksestä tyrmistyneenä tai jotain sinne päin, hakeuduin Wikipediaan, josta uskomatonta kyllä, löytyy omat sivut Hiihtolomalle ja sieltä tämäkin kriisi sitten ratkesi!

"Nykyään hiihdon merkitus talvilomalla on vähentynyt, mutta edelleen hyvin monet hakeutuvat laskettelemaan talvilomalla." - Wikipedia 2015

Vai että sellaista.

Omaan Hiihtolomaani kuului matka Kuopion Rauhalahteen perheen kanssa. Kylpylähotellissa tottakai pulikoitiin ja saunottiin, mutta muuten kolmen päivän matkaan ei oikein mitään sen erikoisempaa mahtunutkaan. Ruokaa, keilailua ja vähäistä ulkoilua, mikä ihmetyttää näin jälkeenpäin paljon. Miksi ihmeessä olin niin paljon sisällä?

Kuopiosta palasimme keskiviikkoiltana yhden pysähdyksen taktiikalla, joka sijoittui Mikkeliin, isäni tädin luo. Myös isän kaksi serkkua ja heidän perheensä tulivat käymään, sillä asuvat hekin Mikkelissä. Hienoa oli tavata sukulaisia pitkästä aikaa, varsinkin sellaisia joihin en ole ollut kauheasti yhteyksissä oikeastaan koskaan, enkä siten ole päässyt heihin tutustumaan kunnolla. Kuinka he silti tulivat jokainen koulujensa ja töidensä jälkeen tervehtimään, vaikka keskiviikko arkipäivään voisi kuulua paljon muutakin tärkeää.

Eilen torstaina oli inssi numero 2! Ensimmäinen päättyi toissa viikolla hylkäykseen, ja nyt oli aika ottaa härkää sarvista kiinni. Keksittyminen oli maksimissaan, mutta niin oli jännityskin ja heti kokeen alkuun tulikin hassuja ihme vaihdeongelmia ja pyyhkijät jäivät päälle. No muuten koe menikin hyvin, yhtä suojatielle pysähtymistä lukuunottamatta ja siihenhän se sitten niin. Ei onneksi tällä kertaa, sillä kokeenvastaanottaja ilmoitti päästävänsä minut siitä huolimatta läpi!

Ensimmäinen ajoreissukin tuli nopeasti, sillä heitin Aleksin tekonurmelle jalkapallotreeneihin, joihin minulla ei vieläkään ole asiaa jalkani kanssa. Nyt minulle on annettu kaksi eri diagnoosia ja kaksi eri leikkausaikaa. Voin näemmä valita, että kumpi kuullostaisi mukavammalta.... Onhan tämä ihan naurettavaa että 6kk:n jälkeen lääkäreillä on kaksi eri näkemystä jalastani ja kaikkien tutkimusten jälkeen minulle on tarjottu vain 2500€:n laskua kolmannesta leikkausvaihtoehdosta, jonka hylkäsin suoraan hinnan nähtyäni.

Turvallisesti pääsimme parkkipaikalle asti, mutta sitten tapahtui jotain mitä ei olisi saanut käydä. Kävelin pukukoppiin ja päätinkin sitten mennä mukaan juoksemaan ja potkimaan, vaikkei minulla varsinaisia pelikamoja ollutkaan mukana. Lenkkarit ja verkkarit olivat jo jalassa muutenkin, hikisen paidan lainasin kopista! Yllättävän hyvässä kunnossa olin, hämmästelin sitä itsekkin treenien jälkeen, vaikka pallotouchi oli ihan hirveää, vieläpä niillä lenkkareilla. Kotiin päästyäni mieli oli virkeä, mutta jalka oli punainen kuin paloauto ja hieman turvonnut....

Ylppäritkin lähetyvät ja tänään päätin tehdä itselleni jonkin sortin aikataulun lukemista ja elämää varten. Fysiikka, matematiikka ja terveystieto tulevat aiheuttamaan tarpeeksi päänvaivaa muutamaksi viikoksi, joten tuokin kalenteri näyttää jo melko hirveältä. Saa nähdä miten käy!

-Sampo-

What's up Thursday!

Tänään oli se päivä! Tänään se loppuu! Abishow, penkkarit ja risteily, ei kun ei sittenkään tuota viimeistä!

Aamulla kello soi jo ennen kukonlaulua. Olin lupautunut jakamaan vielä loput penkkarikarkit abeille, laittamaan musiikin, videon ja esityksen kuntoon, sekä juontamaan vielä koko shown. Kaikki alkoi kuitenkin lahota käsiin 20 minuuttia ennen abishowta. Tietokoneeni hajosi lopullisesti ja jaoin karkitkin väärille henkilöille, vaikka juuri nuo kaksi asiaa olin luvannut hoitaa, en mitään muuta.

No pikaisen sähläyksen ja paniikin jälkeen löysimme koululta koneen, johon saimme ladattua esityksen Facebookista, musiikit soivat puhelimen kautta ja videota ruvettiin etsimään ylimääräisiltä muistitikuilta. Karkkeja ei valitettavasti voinut korvata.

Abishow meni yllättävän hyvin kaikista alun vaikeuksista huolimatta ja tunnelma oli kyllä ihan mahtava! Vapautunut, hauska ja innostava. Yleisössä istuneet ykköset ja kakkoset olivat mukana jutuissa ja nauroivat, taputtivat ja huusivat. Opettajatkin suostuivat heittäytymään, vaikka välillä itsekkin mietin, että kehtaisiko noita kaikkia temppuja tehdä edes oppilaana. Kiitos siis varsinkin heille! Vaikkei Abipäivä todellakaan ollut kaikkien yhdessä tekemä tuotos, oli se silti uskomatonta kokea yhdessä, kaikkien kanssa. Kaikkien kasvoilla paistoi hymy aamu varhaisesta asti.

Abishowta seurasi tietenkin Penkkarit! Rekkojenkaan hankkiminen ei ollut itsestään selvyys ja pitkään etsittiinkin rekkoja tai ihmisiä, jotka niitä tilaisivat. Kun näin nuo kolme Kantakaivun punaista rekkaa rivissä koulun parkkipaikalla, helpotus valtasi minut, sillä jälleen oli selvitty yhdestä esteestä. 

 Noin kello 11 aloimme raahautua rekkoihin. Vielä viimeiset lakanoiden kiinnitykset ja homma oli sillä selvä. Ja näin hilpeä karavaanimme lähti matkaan! Kolmen rekan voimin joista kaksi olivat täyteen pakattuja ja se kolmas, no siellä oli vain parikymmentä abia, mutta tunnelma siinä oli sitäkin parempi!

Lakanoista olen ylpeä! Ideoita niihinkin etsiittiin taas ehkä liiankin kovalla vaivalla, eikä kukaan oikein ilmoittanut kiinnostusta tehdä asiaa, paitsi tämä pieni porukka, joka väsäsi lakanoita vielä keskiviikko iltana kello 19 koulun aulassa.

Kiersimme Klaukkalan alueelta neljä koulua, joista 3 olivat ala-asteita ja yksi oli yhteiskoulu. Tiukkaan oli asetettu säädökset ja säännöt siitä, milloin ja mistä heitetään, etteivät lapset jäisi alle. Saavuttuamme jokaiselle koululle, ei yhtäkään ohjetta noudatettu, mutta eipä onneksi käynytkään mitään. Tunnin hurvastelu oli kyllä yksi kokemus lisää jo tälle vuodelle! Näitähän kertyy ihan liukuhihnalta nykyään!!

Saavuttuamme koululle alkoi valmistautuminen Abiristeilylle. Osa kävi syömässä ja osa vaihtoi vielä vaatteitta ja pakkasi laukkujaan iltaa varten. Eräs poika ei kuitenkaan vaivannut päätään tuollaisilla asioilla sillä hänellä oli aivan muita suunnitelmia torstai illalle kuin abiristeily, hän oli päättänyt mennä lääkärille!

Päätökseni herätti paljon kysymyksiä ja osalle tuntui täysin käsittämättömälle etten halunnut lähteä laivalle juhlimaan tälläisen päivän päätteksi. Kesällä risteilyä varatessa, minusta tuntui välillä, ettei se ehkä kuitenkaan ole minua varten, joten päätin etten vaivaa asialla mieltäni sen enempää. Ilmoitin etten tulekkaan ja olin kyllä päätökseeni tyytyväinen, vaikka toki risteilylläkin olisi varmasti ollut ihan mukavaa!

Minun torstai-iltaan kuului jotain aivan muuta kuin juhlimista. Lähdimme Miikan ja Leevin kanssa kohti Helsinkiä ja Mäkelänrinnettä kello 16 aikoihin. Minulla oli varattu aika Dextraan jalkani takia, joka ei ole vieläkään kunnossa, vaan patti mollottaa jalkapöydässä edelleen viiden kuukauden jälkeen. Leevillä taasen oli kunniatehtävä käydä korvaamassa Mäkelänrinteessä puuttuvaa tanssiparia yhden illan ajan. Miikalla oli lentopallotreenit ja hän oli myös lupautunut Leevin ja minun kuskikseni.

Jätettyämme Leevin tanssiparinsa hoivaan, kävimme katsomassa Miikan tyttöystävää Minnaa, joka asuu aivan koulun vieressä. Hetken aikaa siinä oltuamme söimme koululla ja jatkoimme matkaa kohti Munkkivuorea ja Dextraa, jossa jalkani taas kerran tutkittaisiin.

Kaikkien näiden tapahtumien jälkeen tarkoituksena oli mennä keskustaan syömään ja viettämään iltaa kolmistaan. Lääkäristä palattuani Märskyyn, oli Leevi jo valmiina, mutta Miikkaa ei kuulunut, sillä treenit olivat alkaneet sen verran myöhään, ettei hän ehtisikään meidän kanssamme!

Menimme kuitenkin syömään, mitä erikoisimmassa, mutta ehkä hauskimmassa seurassa mies muistiin! Leevi pyysi tanssiparinsa mukaamme syömään ja Miikkaa tuli korvaamaan oma äitini! Näin me neljä matkasimme Maya- ravintolaan Rautatieasemantorin kulmaan ja ai että oli hyvää ruokaa. 

Pari tuntia kului lentäen ja kotiin palasimme noin kymmeneltä illalla. Itse kirjoitan tätä nyt, kun kello on puoli 1 perjantaina. Muut abit ovat jossain päin Suomenlahtea juhlimassa. Pitäkää hauskaa, sillä minä ainakin pidin!

Ja hei nythän tämä vasta hurjaksi käy, sillä huomenna ohjelma pitää yllä loistavaa tasoaan. Sitä seuraa hiihtoloma, matka Kuopioon ja uusi yritys inssistä, jonka onnistuin tiistaina repuuttamaan! Tämä oli valtavan pitkä päivitys! Valtavasti minulta uupuu kuvia, mutta katsotaan, jos abishowsta tulisi sitten vielä ihan omaa juttuaan kuvien kera!

Korkeakulttuuria!

Vuoden alkuun on mahtunut jo nyt vaikka ja mitä! Jalkapallovalmennus, sekä tuomarointi jatkuivat taas vauhdilla, ajotunteja ja läpäisty teoriakoe. Lääkärillä vierailua, josta seirauksena lähete leikkaukseen...

Kuluvalla viikolla on myös ollut jotain täysin uutta, jotain unohtumatonta ja ennen näkemätöntä. Elämäni toisen live-keikka oli viime perjantaina Barona Areenalla. Apulanta oli saapunut paikalle, kostamaan kaikista vuosista. Edellinen ja se ensimmäinen live oli viime syksynä PMMP:n jäähyväiskeikka ja jotain samaa oli myös tässä konsertissa.

Niin PMMP kuin Apulanta kuuluvat mielestäni suomirockin vuosituhannen vaihteen legendoihin ja kummankin tarina kasvanut vuosi toisensa perään yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Vaikkei Apulanta lopettanut tähän keikkaan uskon niin tapahtuvan lähiaikoina, sellaiset merkit olivat ilmassa.

Jäähallikeikka ei ole ehkä idyllisin paikka kuunnella Apulannan kaltaista bändiä, sillä ihmisillä on tapana istua kun istumapaikkoja on tarjolla ja eiköhän Toni Wirtanen ole tottunut huudattamaan seisovaa festarikansaa, istuvien pulliaisten sijasta, Ehkä ymmärrät minua, ehkä et.

Loistava konserrti oli, ei siinä mitään. Odotin kovaa settiä ja Apulannalla nyt onkin hitti-materiaalia sen verran, ettei tuntemattomia biisejä juurikaan tullut. Muutama niitäkin oli ja se tekee ihan hyvää, sillä ne hitit löytyy Spotifyn listoiltanikin.

Apulannan vastapainoksi keskiviikkona tuttavani (kummisetä ja -täti) veivät minut ja siskoni Musiikkitalolle katsomaan Helsingin Sinfonia-orkesteria(En tiedä kirjoitusasua t. perfektionisti). Ensimmäistä kertaa elämässäni olin sinfoniakonsertissa ja pakko myöntää, että onhan se ihan omanlaisensa taiteenlaji. Ei sinne voi vain mennä kuuntelemaan viuluja, jollei tiedä viulun soittoa tai ole paatunut konserteissa käviä. Itse en ole kumpaakaan ja tunnin ja 40 minuutin "keikka" alkoi käymään hieman yksitoikkoiseksi. Tulihan siinä kuitenkin mahtavat kolme sinfoniaa, minulle ne ovat "kappaleita". Mutta yhtä kokemusta rikkaampi ja ei sekään huono ollut, ei lainkaan. 

Kolmas kulttuuri on jo ehkä vakiinnuttanut tradition roolin elämässäni. Talvi kun saapuu ja ulkojäät ilmestyvät olen siellä miltei päivittäin. Maanantaina, tiistaina ja torstaina, eli eilen. Saa ajatukset muualle arjesta ja voi jopa hieman paeta vastuita esimerkiksi kouluhommista ja sitten vedota opettajalle, ettei yksinkertaisesti ollut aikaa laskea matematiikkaa.

Koulukin lähestyy loppusuoraa. Vielä muutama koe ennen lukulomaa, sekä musiikin toisen kurssin esitys, johon minäkin olen saanut roolin! Ai että, kun tänään kotimatkalla pohdin, että mitä jos olisin uskaltautunut mukaan musiikin tunneilla jo yläasteella. Sillä, ihan oikeasti, aivan vilpittömästi, voin sanoa että tän jakson musatunnit on iskenyt muhun ja kovaa. Kitarakin löytynyt taas kaapista käteen ja esiintymispelon voittamisesta syntynyt voittajafiilis jatkuu vielä monta viikkoa myöhemminkin!

-Sampo-

Pakkasyö!

Olin viime yönä tulossa kaveriltani kotiinpäin kirpeän pakkasen vallitessa ulkona. Huomasin, että erilaiset valot loistavat kuin pilareina taivaalla. Tuo Haloilmiönä tunnettu valoefekti sai minut kaivamaan kameran vielä esille ja kävin ottamassa muutaman valokuvan, mutteivät ne tietystikkään onnistuneet ollenkaan kun kerrankin kävin kuvaamassa jotakin oikein tarkoituksella. Pakkanen pakotti luovuttamaan 20 minuutin jälkeen.

Yöllä oli käsittämätön tunnelma. Aivan hiljaista, muutamaa autoa lukuunottamatta. Tähdet loistivat kirkkaina ja muutama lentotähtikin näkyi! Sitä rupesikin miettimään kuinka pieniä me täällä olemme, kun katsoi kauas avaruuden ihmeitä.

Kävin tänään myös Helsingissä alennusmyynneissä, katsomassa itselleni uusia kauluspaitoja, mutta eipä mennyt sekään ihan nappiin. Sovitin Dressmannin mallipaitoja ja totesin että S- on parempi, sillä on sopivan tiukka päälläni. No ostin sitten kaksi S- kokoista paitaa, mutta kotiin päästyäni testasin niitä ja eiväthän ne olleet lainkaan samankokoisia kuin se mallipaita. Puristivat ja kiristävät jokapuolelta. Täytyy siis käydä vaihtamassa ne lähipäivinä...

-Sampo-

Joulu on ohi. Miten meni noin niinkuin omasta mielestäsi?

Itse jouluaattoakin on jäljellä vielä yksi tunti. Silti jotenkin se on jo käyty lävitse. Perheessämme suunnitellaan Tapaninpäivän ohjelmaa ja katsotaan telkkaria ihan samanlailla kuin aina ennenkin. En tiedä tarvitseeko joulun ollakaan niin erikoinen päivä sinänsä, mutta kyllä silloin pitäisi onnistua pysähtymään ja nauttimaan niistä hetkistä yhdessä rakkaiden kanssa. Tämän kirjoituksen olisi pitänyt tulla jo vaikka eilen tai aikaisemmin, mutta kirjoitan tästä kuitenkin, toivottavasti se antaa sinulle mahdollisuuden pohtia omaa jouluasi ja muistaa omia rakkaimpiasi.

Itse en todellakaan tykkää jouluvalmisteluista. Tai no hetkelliset euforia tilat ovat oikein mukavia, kuten joulupuun pystytys tänä vuonna. Se kaikki vaiva, kuuset ja lahjat ja kaikki, unohtuu jo seuraavana päivänä unholaan. Kaikki se fyysinen materiaali saa meidät hetkeksi hymyilemään, mutta vain hetkeksi. Pidin aiheesta joulujuhlan puheen koulullamme viime perjantaina. Saatuani tämän kunnian rehtorilta, olin aluksi kauhuissani, mutta istuessani kynän ja paperin kanssa terassilla, tajusin mihin kaikkeen se voi vaikuttaa. Aihetta ei ollut, joten nyt minun täytyi etsiä joulusta jotain täysin omaa. Ja mitä se puhe sitten sisälsi?

Silloin jossain yön pimeydessä tämä tuli mieleen ja olen tätä ajatusta pohtinut ennenkin. Kuinka joulu perinteenä on markkinoitu täysin ja ravaamme alennusmyynneistä toiseen. Itsekkin kävin siellä totta kai, mutta en minä mitään osannut nykyihmiselle sieltä ostaa. Kaikkea meillä on mitä tarvitsemme, emmekä me ainakaan lisää tavaraa tarvitse, mutta läheisyyttä sitäkin enemmän.

Ja kaikilla meillä ei ole niitä läheisiä kenen kanssa olla. Luin puheessani pätkän kirjeestä, jonka isoisoisäni oli sodassa rintamalla jouluaaton. Sotaa ei meillä enää ole esteenä, mutta kiire ja stressi ovat tekosyinä siihen ettemme ehdi taikka jaksa tavata sukulaisiamme. Omista läheisistämme on tullut itsestään selvyyksiä meille, vielä silloin kun he ovat ympärillämme. Saamme heidän kuulumisensa päivittäin puhelimen kautta, joskus jopa suullisestikkin. 

Toivottavasti kaikkien jouluaattoon kuului kuitenkin mahdollisimman paljon läheisiä, sekä läheisyyttä. Antamisen iloa ja yhteishenkeä. Joululahjoja täytyy olla myös! Täytyy vain muistaa, ettei lahja ole aina pelkkä paketti vaan mahdollisesti jotain paljon suurempaa, kuten rakkaan soitto tai pelkkä oven avaus tuntemattomalta. 

Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa!

-Sampo-

Joulupuu on rakennettu!

Joulun on jo melkein täällä  ja olen melko varma, että olen nähnyt tänään useammankin tontun pihallamme. Osa niistä vältteli katsekontaktia kun taas osa näytti suorastaan hilpeiltä päästyään kameran eteen. 

Haimme eilen isäni kanssa joulukuusen. Olemme hakeneet sen aina isovanhempien metsästä tai pihalta, johon vaarini on istuttanut kuusia rivistöihin kasvamaan juuri jouluja varten. Jotenkin se oli tänä vuonna pienempi kuin ennen, mutta hei onpa vähemmän koristeltavaa! 

Otimme pikkusiskoni vastaan tämän suuren taiteellisen vastuun ja ilmoitimme tyynesti äidille, että me selviäisimme ja lopputulos tulisi varmasti mielyttämään myös häntä. Isälle vakuutimme ettemme rikkoisi terassia tai kuusen valoja aivan kokonaan.

Meillä tuli Nooran kanssa myös ihan mahtava idea siitä, kuinka voitaisiin ilahduttaa sitten ainakin jouluaattona taloyhtiön pienempiä asukkeja. Vaarini rakenteli muutamia vuosia sitten erikokoisia puisia tonttu-ukkoja ja -akkoja puupölleistä ja pienemmistä palasista ja niitä on meidänkin joulukoriste- kokoelmaan kertynyt  muovikassillinen. Isoimmat noin 60cm korkeita ja pienimmät peukalon mittaisia tappeja. 

Ajateltiin sitten, että ripoteltaisiin niitä sitten ympäri taloyhtiön leikkipihaa ja kukkapenkkeihin, erilaisiin koloihin ja aidan rakoihin. Osan laitoimme jo oman pihamme aidassa roikkuvaan kukkalaatikkoon hymyilevään naapureille. 

Pari tuntia me siinä sitten hääräiltiin  kuusen parissa ja leikkien noilla puisilla tontuilla. Aurinkokin alkoi laskea, kun iskimme töpselin seinään ja valot syttyivät hieman arastellen pitkän tauon jälkeen. Ja itse kuusi. Omasta mielestäni miltei täydellinen, tai no on se täydellinen. Muutenkin tuo meidän lasitettu terassi joka muutama vuosi sitten rakennutettiin on ihan mahtava paikka. Talvisin laittaa lämmityksen päälle ja piiloutuu peiton alle piiloon, kesäisin avaa ovet auki ja laittaa riippukeinun riippumaan katosta ja alkaa nauttimaan kesäpäivästä kavereiden kanssa!

Kolme yötä enään jouluunkin on aikaa! Pitäisi vielä joululahjat ja -kortit valmistaa.....

Onpahan siis jotain tekemistä ennen aattoa :)

-Sampo-

Ansaittu loma!

Tänään se alkoi. Nimittäin joululoma. Olin jo aivan puhki kaikesta kiireestä ja stressistä. Olin taas lupautunut mukaan aivan liian moneen paikkaan samaan aikaan. Suurimpana tänään vietetty joulujuhla, johon lupasin valmistaa puheen, sekä säestää kitaralla. Kumpaakaan performanssia en ollut ennen taiteillut niinkin suuren yleisön edessä. 

Tuo puheen kirjoittaminen oli kuitenkin yllättävän mukavaa puhaa. Makasin kaksi iltaa joko terassilla, sohvalla tai sängyssä ja mietin mitä syvimpiä ajatuksiani. Koitin saada niitä saaliiksi paperille, siinä monesti onnistuen. Miltei yhtä monta kertaa keskittymiseni saalista kuitenkin herpaantui ja koko teksti katosi paperiklta kumipuruna roskakoriin....

  

Joulujuhlasta kuitenkin selvittiin omasta mielestäni kelvollisesti. En voi valittaa, vaikka minua hieman nolottikin se kaikki jännitys mistä kärsin. Kitaraa soittaessa naamani oli aivan tulipunainen ja käteni hikosivat kuin viimeistä päivää. Puheessa jännitys näkyi todella nopeana lukuvauhtina. Olin varannut itselleni paljon paljon enemmän aikaa, harjoitellessani sitä kotona peilin edessä. Lopun aploodit kuitenkin kruunasivat kaiken vaivan ja pieni hymykin taisi kasvoille ilmestyä. Naurattaa myös edelleen oma reaktioni puheen loppumiseen. Kävelin suoraan kohti ulko-ovea kunnes tajusin, ettei juhla ole vielä ohi:D

Alla näkyvä viiksivallukin pilasi joulukalenterini. Olin saavuttanut eilen jo 8/9 joulupukin kuvaa. Minulta puuttuisi enään se yksi 20000€ voittamisesta. Pikkusiskoni yllyttäessä avasin kiireellä loput luukut ja no voitte arvata mikä oli lopputulos.... 

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille! Rentoutukaa!

-Sampo-

Valkeaan aamuun mä heräsin!

Avaan sälekaihtimet pimeään ja synkkään lauantai aamuun. Siellä sataa vettä, satoi eilenkin ja sataa varmaan tänäänkin.  Mitäs jumalaista tämä nyt oikein on? Onko se... voiko se olla... ONHAN SE! 

Kamera kouraan ja ovesta ulos. Äiti tarjosi aamupalaa, huikkasin takaisin että palaan pian. Maa oli aivan valkoinen, puut olivat aivan valkoiset, kaikki oli aivan valkoista, jopa taivas. Kello oli vasta puoli yhdeksän kun tartuin lapion varteen ja putsasin pihakivetyksemme puhtaaksi ja ehkä hieman tylsäksikin kaiken sen lumen keskelle.

Tallustin lumihangessa johon ei ollut vielä ehtinyt kukaan koskemaan. Ei lumiaura, ei mummot, eikä koirat tai niiden jätökset. Olin aivan yksin tuolla hiljaisuudessa. 

Saa nähdä alkaako se talvi vielä, vai sulaako kaikki tuo kauneus pois. Joulukuuta se piristi kuitenkin ja joulumielikin alkoi jo pikkaisen sykkimään tuolla jossain, kehoni uumenissa.

Kiitos tästä lauantaiaamusta!
-Sampo-