16.1.2015

Korkeakulttuuria!

Vuoden alkuun on mahtunut jo nyt vaikka ja mitä! Jalkapallovalmennus, sekä tuomarointi jatkuivat taas vauhdilla, ajotunteja ja läpäisty teoriakoe. Lääkärillä vierailua, josta seirauksena lähete leikkaukseen...

Kuluvalla viikolla on myös ollut jotain täysin uutta, jotain unohtumatonta ja ennen näkemätöntä. Elämäni toisen live-keikka oli viime perjantaina Barona Areenalla. Apulanta oli saapunut paikalle, kostamaan kaikista vuosista. Edellinen ja se ensimmäinen live oli viime syksynä PMMP:n jäähyväiskeikka ja jotain samaa oli myös tässä konsertissa.

Niin PMMP kuin Apulanta kuuluvat mielestäni suomirockin vuosituhannen vaihteen legendoihin ja kummankin tarina kasvanut vuosi toisensa perään yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Vaikkei Apulanta lopettanut tähän keikkaan uskon niin tapahtuvan lähiaikoina, sellaiset merkit olivat ilmassa.

Jäähallikeikka ei ole ehkä idyllisin paikka kuunnella Apulannan kaltaista bändiä, sillä ihmisillä on tapana istua kun istumapaikkoja on tarjolla ja eiköhän Toni Wirtanen ole tottunut huudattamaan seisovaa festarikansaa, istuvien pulliaisten sijasta, Ehkä ymmärrät minua, ehkä et.


Loistava konserrti oli, ei siinä mitään. Odotin kovaa settiä ja Apulannalla nyt onkin hitti-materiaalia sen verran, ettei tuntemattomia biisejä juurikaan tullut. Muutama niitäkin oli ja se tekee ihan hyvää, sillä ne hitit löytyy Spotifyn listoiltanikin.

Apulannan vastapainoksi keskiviikkona tuttavani (kummisetä ja -täti) veivät minut ja siskoni Musiikkitalolle katsomaan Helsingin Sinfonia-orkesteria(En tiedä kirjoitusasua t. perfektionisti). Ensimmäistä kertaa elämässäni olin sinfoniakonsertissa ja pakko myöntää, että onhan se ihan omanlaisensa taiteenlaji. Ei sinne voi vain mennä kuuntelemaan viuluja, jollei tiedä viulun soittoa tai ole paatunut konserteissa käviä. Itse en ole kumpaakaan ja tunnin ja 40 minuutin "keikka" alkoi käymään hieman yksitoikkoiseksi. Tulihan siinä kuitenkin mahtavat kolme sinfoniaa, minulle ne ovat "kappaleita". Mutta yhtä kokemusta rikkaampi ja ei sekään huono ollut, ei lainkaan. 

Kolmas kulttuuri on jo ehkä vakiinnuttanut tradition roolin elämässäni. Talvi kun saapuu ja ulkojäät ilmestyvät olen siellä miltei päivittäin. Maanantaina, tiistaina ja torstaina, eli eilen. Saa ajatukset muualle arjesta ja voi jopa hieman paeta vastuita esimerkiksi kouluhommista ja sitten vedota opettajalle, ettei yksinkertaisesti ollut aikaa laskea matematiikkaa.

Koulukin lähestyy loppusuoraa. Vielä muutama koe ennen lukulomaa, sekä musiikin toisen kurssin esitys, johon minäkin olen saanut roolin! Ai että, kun tänään kotimatkalla pohdin, että mitä jos olisin uskaltautunut mukaan musiikin tunneilla jo yläasteella. Sillä, ihan oikeasti, aivan vilpittömästi, voin sanoa että tän jakson musatunnit on iskenyt muhun ja kovaa. Kitarakin löytynyt taas kaapista käteen ja esiintymispelon voittamisesta syntynyt voittajafiilis jatkuu vielä monta viikkoa myöhemminkin!

-Sampo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti